Hallitus on alkanut selvittämään mahdollisuutta perustaa Suomeenkin positiivinen luottorekisteri. Positiivinen luottorekisteri on käytössä jo useissa eri EU-maissa ja naapurimaassamme Ruotsissa positiivinen luottorekisteri on ollut käytössä jo 20 vuoden ajan.

Positiiviseen luottorekisteriin kirjataan kaikki henkilöllä olevat lainat. Tämä estäisi henkilön ylivelkaantumista, kun lainanmyöntäjä voisi tarkastaa asiakkaansa lainatilanteen helposti. Tällä hetkellä suomessa kirjataan vain maksuhäiriöt, joten henkilö voi pitkään nostaa useita lainoja ja kulutusluottoja päällekkäin, vaikka hänellä ei olisi varaa niitä maksaa takaisin.

– Koska on erittäin vaikeaa selvittää henkilön tilannetta enää siinä vaiheessa, kun luottoa on luoton päällä ja velkaa jopa kymmeniä tuhansia eikä kykyä niitä maksaa. Positiivisen luottorekisterin myöstä näitä tilanteita voitaisiin estää, toteaa Takuu-Säätiön toiminnanjohtaja Juha A. Pantzar.

Tällä hetkellä velkaongelmat ovat lisääntymässä kovaa tahtia. Tämän vuoden aikana on kirjattu jo yli miljoona uutta maksuhäiriömerkintää. Myös Takuu-Säätiön velkalinjalle on tullut soittoja vuoden ensimmäisellä puoliskolla enemmän, kuin koko viime vuonna yhteensä.

Tähän mennessä ideaa on Suomessa vastustaneet tietosuojavaltuutettu sekä kuluttajavirasto.

– Olemme olleet epäileväisiä siitä, että positiivissa luottorekisterissä olisi myös kaikki henkilöt joilla ei ole velkaongelmia. Tähän tietysti liittyy myös tietosuojaa koskevia kysymyksiä. Rekisterin pito toki myös vaatii kuluja ja todennäköisesti ne kulut tulisivat meille kaikille maksettavaksi, pohtii Päivi Hentunen kuluttajavirastosta.

Positiivinen luottorekisteri on kirjattu hallitusohjelmaan tälle hallituskaudelle. Hallitusohjelman mukaan on tarkoitus selvittää positiivisen luottorekisterin mahdollisuutta, sekä oikeusministeriön on tarkoitus selvittää asiaa tämän syksyn aikana.

Aiheesta uutisoi Yle.

Aiheeseen liittyviä artikkeleja

  • Tuomarit huolissaan pikalainojen suurista perintäkuluistaTuomarit huolissaan pikalainojen suurista perintäkuluista Maksamattomien pikalainojen kulut kohoavat usein suuriksi, varsinkin jos velka etenee oikeuteen asti. Pikalainoihin liittyvät perintätapaukset ovat jo aiheuttaneet ruuhkia käräjäoikeuksissa.
  • Euroloan ja Laina.fi uudistivat pikavippipalveluitaanEuroloan ja Laina.fi uudistivat pikavippipalveluitaan Pikavippilainsäädännön muutos ajaa lainapalveluita uudistamaan tuotteitaan, mutta vasta muutama yhtiö on tuonut markkinoille uuden lain kanssa yhteensopivia lainoja.
  • Peliriippuvuus on jopa pikavippejä pahempi ongelmaPeliriippuvuus on jopa pikavippejä pahempi ongelma Pikavipit eivät suinkaan ole ainoa asia, jotka aiheuttavat taloudellista ahdinkoa. Voisi sanoa jopa, että peliriippuvuus on huomattavasti suurempi paha entä yksikään maksamaton pikavippi.
  • Velkajärjestelylain uudistamiseen on asetettu työryhmäVelkajärjestelylain uudistamiseen on asetettu työryhmä Hallitusohjelmaan on kirjattu, että oikeusministeriön asettama työryhmä tekee ehdotuksen velkajärjestelyjä koskevaan lakiuudistukseen. Edellinen ehdotus on tehty vuoden 2011 alussa ja […]
  • IskuvippiIskuvippi Iskuvipillä asiakkaat eivät jää yksin eräpäivänsä kanssa. Asiakkaat voivat nimittäin tarvittaessa siirtää eräpäiväänsä viikon verran eteenpäin. Eräpäivän siirto on yhtä helppoa kuin lainan […]
  • Pikavipit eivät ole syynä maksuhäiriömerkinnöillePikavipit eivät ole syynä maksuhäiriömerkinnöille Suomen Asiakatiedon rekisterit kasvoivat viime vuonna 1,5 miljoonalla uudella maksuhäiriömerkinnällä. Näistä vain alle viidessä prosentissa syynä olivat pikalainat.
  • Velkaneuvoille yhä enemmän kysyntääVelkaneuvoille yhä enemmän kysyntää Pikavipeistä ja muista kulutusluotoista velkaantuneiden määrä on viime vuosina lisääntynyt. Seurauksena velkojen määrä on pienentynyt, mutta velkaantuneiden määrä lisääntynyt.
  • TE: Vanhemmat huolissaan lastensa vipeistäTE: Vanhemmat huolissaan lastensa vipeistä Nuorten ottamat vipit ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia monille vanhemmille, kun nuoret eivät itse pysty maksamaan vippejään ja vanhemmat joutuvat maksumiehiksi.
  • Onko vertaislaina uusi pikavippi?Onko vertaislaina uusi pikavippi? Takuusäätiössä toiminnanjohtajana työskentelevä Juha Pantzar on ilmaissut huolensa vertaislainan kasvusta velkaantuneiden käytössä. Vertaislainat ovat muodostuneet pikavipin korvaavaksi […]
  • Nyt myös Raumalla pohditaan vippimainosten kieltämistäNyt myös Raumalla pohditaan vippimainosten kieltämistä Vasemmistoliitosta on vaadittu, että Kouvolan kaupunki lopettaisi omistamiensa tienvarsilla olevien mainospaikkojen vuokraamisen pikalainayritysten käytettäväksi. Ehdotusta on perusteltu […]