Vippiuutiset

Suomen Asiakastiedon mukaan pikavippien maksuhäiriörekisteri oli laillinen

paperilasit 1

Ylen Uutiset kertoi viime viikolla, että tietosuojavaltuutetun mukaan pikavipeistä kertyneitä maksuhäiriöitä sisältävä rekisteri saattaa olla laiton. Kyseenalaista rekisterissä on tietosuojavaltuutetun mukaan se, että tietoja antoivat ja käyttivät vain Suomen Pienlainayhdistyksen jäsenyritykset. Kyseessä ovat Suomen Asiakastiedon ylläpitämään luottotietorekisteriin tehdyt niin sanotut OPL-merkinnät. OPL-merkintä tarkoittaa kertaluotosta, esimerkiksi pikavipistä, johtuvaa maksuhäiriömerkintää. Pikalainayrityksillä on oikeus toimittaa luottotietorekisteriin ilmoitus maksuhäiriöstä, jos laina on maksamatta ja eräpäivästä on kulunut yli 60 vuorokautta. Maksuhäiriömerkinnöistä tiedotetaan velallisille, joten huomaamattaan sitä ei voi saada. Koska merkinnän näkyvyys on rajallinen, se ei tuota velalliselle samanlaisia vaikeuksia kuin tavallinen maksuhäiriömerkintä. Pikalainan saanti hankaloituu, mutta esimerkiksi vuokra-asunnon tai puhelinliittymän saantiin OPL-merkinnällä ei ole vaikutusta. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio arvioi, että salaiset merkinnät tuottavat kuitenkin haittaa muille luotonantajille. Muiden luotonantajien riskit kasvavat, kun osa maksuhäiriömerkinnöistä ei ole yleisessä jaossa. Rekisterin laillisuuden arvioi tietosuojalautakunta ja viime kädessä tuomioistuin. Tietosuojalautakunta on lähettänyt asiasta Suomen Asiakastiedolle selvityspyynnön. OPL-merkintöjä on tehty viimeksi syyskuussa. Suomen Asiakastiedon mukaan merkintöjen tekoa ei todennäköisesti enää jatketa. Suomen Asiakastiedosta arvioidaan Ylelle, että asiassa on toimittu lakien ja säädösten mukaisesti. Myös Suomen Pienlainayhdistys on samoilla linjoilla. Lisäksi yhdistyksestä sanotaan, että yksityisiä rekistereitä on muillakin. – Pankit ja vakuutusyhtiöt jakavat tiedot keskenään alan erityislainsäädännön nojalla, toteaa Pienlainayhdistyksen puheenjohtaja Kari Kuusisto Pienlainablogissaan. Hänen mukaansa muutkaan rahoituslaitokset eivät aina luovuta maksuhäiriötietojaan yleiseen käyttöön.

  Risicumin entiset omistajat tienasivat viime vuonna myymällä yhtiönsä

Lisää luettavaa

Tutkimus: Kulutusluottojen käyttäjillä on useimmiten ainoastaan yksi kulutusluotto kerrallaan

admin

Suomen Pienlainayhdistys ajaa pikavippialan asiaa

admin

Velkaneuvoille yhä enemmän kysyntää

admin

Pikavippiyritykset eivät halua syytää rahaa maksukyvyttömille

admin

Vastuullista vippaamista – näin et joudu vippikierteeseen

admin

KSML: Velkaneuvonnan tarve kasvussa

admin

Leave a Comment