Vippiuutiset

Harkittu pikavippi voi pelastaa sinut pinteestä

625780 puppy recovery 2 1

Pikavipit ovat olleet kuuma puheenaihe kuluvan vuoden aikana. Eduskunnassa on valmisteltu lakialoitetta jopa pikavippien kieltämiseen kokonaan. Mediassa keskitytään vain niihin harvoihin ongelmatapauksiin, joita pikavipit aiheuttavat, mutta koskaan mediassa ei uutisoida pikavippien onnistuneista tarinoista. Ikävän mediakuvan saannin vuoksi moni ihminen pelkääkin pikavipin ottoa, vaikka rahalle olisi nopeasti tarvetta, mutta esimerkiksi palkkapäivään on vielä viikko aikaa. Näitä tilanteita voi tulla vastaan erimerkiksi auton rikkoontuessa, lapsen tai lemmikin sairastuessa, tai vaikka kodinkoneen hajotessa. Monet pikavippejä käyttäneet ihmiset ovat olleet erittäin tyytyväisiä palveluunsa ja ongelmatapauksia on vain murto-osa kaikista myönnetyistä pikavipeistä. Pikavipin on sanottu olevan lemmikin tai matkan pelastus, kun mistään muualta ei ole saatu nopeasti rahaa ilman vakuuksia. Rakkaan lemminkin sairastuminen on monelle kova pala ja eläinlääkärikuluja saattaa helposti kertyä tuhansia euroja, mikäli lemmikki vaatii erityistä hoitoa. Harvalla normaalissa työssäkäyvällä ihmisellä on säästössä suurempia määriä rahaa äkillisiin kustannuksiin, joten pikavippi voi hyvinkin olla lemmikin pelastus. Äkillisissä tilanteissa on siis erityisen tärkeää, että jostain voi saada nopeasti rahaa. Autonkin korjaukseen menee helposti tuhansia euroja, joten on hyvä voida saada jopa lainaa 2000 euroa. Suuren lainasumman ottaminen saattaa hirvittää, eteenkin kun mediassa puhutaan pikavippien koroista. Kuitenkin loppujen lopuksi pikavipille ei tule sen enempää takaisin maksettavaa tai korkoja, kuin normaalille luottokortin luotolle. Suurimmat lainat voi myös maksaa takaisin useammassa erässä ja useimmat pikavippejä myöntävät yritykset myöntävät jopa vipeille lisää maksuaikaa, kunhan siitä sovitaan ennen takaisinmaksun eräpäivää. Fiksusti ja harkitusti otettu pikavippi ei siis ole yhtään sen vaarallisempi, kuin minkä tahansa pankin laina tai luottokortin käyttö. Kunhan varmistat ennen pikalainan ottoa, että otat vipin luottavalta ja tunnetulta luotonantajalta.

  Pienlainayhdistys vastaa oikeusministeriön korkoehdotukseen

Lisää luettavaa

HS: Lainsäädäntö pyrkii vähentämään pikavippiongelmia

admin

Mistä pikavippiä ilmaiseksi?

admin

Alkuperäinen PikaVippi rahoittaa joka perjantai rahantarpeen

admin

Uuden lain seuraus: pikavippiä yli 2000 euroa?

admin

Pienten velkojen perintäkulut laskevat

admin

Ruotsissa pikavippiyrityksillä parantamisen varaa

admin

Leave a Comment