Hetiluotto Suomen omistama Hetiluotto on 20 – 480 euroa korkeintaan kuukauden ajaksi lainaava pikavippipalvelu. Sen nimi löytyy Aluehallintoviraston luotonantajarekisteristä, mikä takaa palvelun luotettavuuden. Jos asiakas on raha-asiat mallikkaasti hoitanut, vähintään 18 vuoden ikäinen, maksuhäiriömerkinnältä välttynyt, julkisen matkapuhelinliittymän, pankkitilin ja verkkopankkitunnukset omistava henkilö, jolla on Suomessa sijaitseva osoite ja asuinpaikka sekä säännöllinen palkka ja tarpeeksi maksukykyä lainan maksamiseen, hän saa Hetiluotolta lainaa. Luonnollisesti, jos henkilö on hakemassa uutta lainaa Hetiluotolta, vanha laina tulee olla maksettu pois ennen kuin uudesta vipistä pääsee nauttimaan. Kaiken kaikkiaan lainasummat ovat 20, 50, 80, 160, 240, 320 ja 480 euroa. Lainoja jaetaan kuitenkin asiakkaan iän mukaisesti. 18 vuotta täyttäneet pääsevät hemmottelemaan lompakkoaan enintään 160 euron summalla, ja 21 vuotta täyttäneet millä tahansa summalla. Hetiluoton asiakkaan ensimmäinen laina voi kuitenkin olla korkeintaan 20 – 160 euroa. Laina-aika on 1 – 4 viikkoa. Kaikille summille saa valita laina-ajan vapaasti. 50 euron lainan saa halvimmillaan 16.15 euron kuluilla ja kuluja tulee korkeintaan 35.90 euroa. 160 euron vipin kulut ovat puolestaan 42.40 – 88.15 euroa. Kulut ovat siis sitä suuremmat, mitä pidemmän laina-ajan asiakas valitsee. Kyseisiin kuluihin on laskettu mukaan kaikki lainan kulut, myös tekstiviestihakemuksesta aiheutuva 3.80 euron summa. Netin kautta hakemalla lainan saa siis sitäkin halvemmalla. Tekstiviestihakemuksella haetun Hetiluoton todelliset vuosikorot ovat 703 – 2281 %. Hetiluoton valttikortti on ilmainen nettihakemus. Lainanhakuun ei tarvitse käyttää euroakaan, vaan rahansa voi säästää itse pikalainan takaisinmaksua varten. Joskus tekstiviestillä hakeminen on kuitenkin kätevämpää. Tekstiviestihakemus maksaa yhden viestin osalta 1.90 euroa, ja viestejä on siis lähetettävä kaksi kappaletta. Hetiluoton nettisivuilta löytyy helpot ohjeet niin tekstiviesti – kuin verkkohakemusta varten. Esimerkiksi asiakas, joka haluaa käyttää nettilomaketta ja jolla on jo PIN – koodi, hakee lainaa koodin, henkilötunnuksen, puhelin – ja tilinumeronsa avulla lyhyellä hakulomakkeella. Jotta asiakas saisi tietoonsa kaikki lainan ottamiseen liittyvät seikat, hänen oletetaan lukevan lainaehdot ennen lainan nostamista. Ehdot voi tilata ilmaiseksi tekstiviestillä sähköpostiosoitteeseensa, mutta ne löytyvät myös nettisivuilta. Vippejä toimitetaan tileille klo 7 – 23. Se, miten pian vippi näkyy tilillä ja on käytettävissä, riippuu asiakkaan käyttämästä pankkipalvelusta. Handelsbankenin, Nordean, Osuuspankin, Paikallisosuuspankin sekä Säästöpankin tileille vippi siirtyy reaaliajassa. Myös Sampo Pankin tilille laina kirjautuu varsin nopeasti eli klo 7.00 – 19.30, 15 minuutin viiveen jälkeen. Kun laina on jo tilillä, saattaa joskus kuitenkin iskeä katumusmieliala. Siinä tapauksessa kannattaa laatia kirjallinen peruuttamisilmoitus ja toimittaa se Hetiluotto Suomen osoitteeseen lainaehdoista löytyvien ohjeiden mukaan. Laskun voi tilata itselleen sähköpostilla tai vaikkapa kätevästi tekstiviestillä hintaan 1.90 euroa. Lasku kuitenkin lähetetään automaattisesti kotiosoitteeseen. Hetiluotto on reilu, ilmaisen nettihakemuksen tarjoava pikavippipalvelu.

Aiheeseen liittyviä artikkeleja

  • Pikavippien suosio taas nousussaPikavippien suosio taas nousussa Pikavipit näyttivät välillä tulleen jo tiensä päähän, mutta nyt niiden suosio on taas kasvussa. Uusia pikavippejä myönnettiin tämän vuoden toisella neljänneksellä 104 206 kappaletta
  • Karjalainen: Pikavippi ei ole pankkilainan esteKarjalainen: Pikavippi ei ole pankkilainan este Toistuvat pikavipit ja niin sanottu vippikierre voivat haitata pankkilainan saantia. Järkevää vippaamista pankit eivät kuitenkaan näe ongelmana tai lainan esteenä.
  • KL: Pikavippejä käytetäänkin kulutuksen sijaan ruokaan ja lääkkeisiinKL: Pikavippejä käytetäänkin kulutuksen sijaan ruokaan ja lääkkeisiin Vastoin yleisiä uskomuksia, pikavippejä käytetään kerskakulutuksen sijaan ruoan, lastenhoitokulujen, lääkkeiden ja terveydenhoitokulujen maksamiseen.
  • Risicumin entiset omistajat tienasivat viime vuonna myymällä yhtiönsäRisicumin entiset omistajat tienasivat viime vuonna myymällä yhtiönsä Pikalainayhtiö Risicum myytiin viime vuonna kesällä amerikkalaiselle DFC yhtiölle. Risicumin möivät sen perustajat Tim Olin sekä Paavo Kettunen.
  • YleislainaYleislaina Yleislaina on virolainen kulutusluottoalan toimija, jonka Suomen sivuliike, Yleislaina Oy, on toiminut Suomessa nyt noin parin vuoden ajan. Yleislaina tunnetaan hyvin luotettavan […]
  • Provippi 1Provippi Provipin lainojen kirjo on vakuuttava. Pikkusummien tarvitsijoille tarjotaan 9 erilaista vaihtoehtoa, jotka ovat 20, 40, 60, 80, 100, 140, 160, 180 ja 200 euroa. Suuria seteleitä […]
  • kolikkopinot 2Pikavippiyritysten omien perintätoimistojen toiminta vaikeutuu Helsingin Sanomat kertoo, että monen pikavippiyrityksen kanssa samassa konsernissa toimii perintätoimisto. Uusi perintälaki kuitenkin hankaloittaa yhteistoimintaa.
  • Fellow Finance mahdollistaa vertaislainojen uudelleenmyynninFellow Finance mahdollistaa vertaislainojen uudelleenmyynnin Suomalainen vertaislainayhtiö Fellow Finance mahdollistaa vertaislainojen jälleenmyynnin. Sijoittaja voi siis myydä saatavansa eteenpäin toiselle sijoittajalle, ja sijoittajat voivat ostaa […]
  • Earnrae tarjoaa vaihtoehdon pikavipilleEarnrae tarjoaa vaihtoehdon pikavipille Nettipalvelu Earnrae mainostaa itseään vaihtoehtona pikavipille. Sivuston ideana on ilmoittaa palveluista, jonka käyttäjä on valmis tekemään viidellä eurolla.
  • Minilaina 3Minilaina Minilaina on Amex Rahoitus Oy:n omistama, vuodesta 2007 rahaa jakanut pikavippipalvelu. Minilainaa saadakseen tulee olla vähintään 18 vuoden ikäinen, Suomen kansalainen ja omistaa […]