Vippiuutiset

Iäkkäät säästävät

saving money 1

Iäkkäät säästävät, nuoret tuhlaavat. Suomi Säästää 2014 -barometri kertoo, että iäkkäämmät suomalaiset sekä säästävät useammin että suunnittelevat talouttaan pidemmälle. Eniten suunnittelevat 60 vuotta täyttäneet miehet, sillä heistä 42 prosenttia tekee taloussuunnitelmia ainakin vuodeksi. Saman ikäluokan naisistakin yli kolmannes suunnittelee talouttaan yhtä pitkälle. Nuorten taloussuunnitelmat ovat lyhytkestoisempia. Alle 35-vuotiaista naisista 47 prosenttia ja miehistä 34 prosenttia tekee suunnitelmia korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi, ja naisista 9 prosenttia ja miehistä 26 prosenttia pohtii rahankäyttöään yli vuoden aikataululla. Raha-asiat kiinnostavat miehiä useammin kuin naisia useimmissa ikäluokissa. Kuitenkin yli 50-vuotiaat naiset ovat samanikäisiä miehiä kiinnostuneempia taloudesta ja tuntevat talousasiat paremmin. Vaikka nuoret suunnittelevat talouttaan vähemmän, he ovat tulevaisuuden suhteen optimistisempia. Sekä 25 – 35 -vuotiaista miehistä että alle 25-vuotiaista naisista lähes puolet uskoo, että henkilökohtainen talous paranee. Yli 60-vuotiaista vain joka kymmenennellä on uskoa rahatilanteen kohentumiseen. Rahaa säästävät eniten yli 60-vuotiaat, joista yli 60 prosenttia jättää rahaa säästöön. Vähiten taas säästävät 25 – 35 -vuotiaat naiset, joista yli puolet kertoo käyttävänsä kaiken saamansa rahan. Barometriin vastanneet ilmoittivat säästämisen esteiksi muun muassa pienet tulot ja epävarman taloustilanteen. Säästöpankkiryhmän markkinointi- ja viestintäjohtaja arvioi, että eri sukupuolten ja ikäryhmien erot talousasioissa aiheutuvat myös elämäntilanteista. Suomi Säästää 2014 -barometrin löydät täältä.

  Kuluttajavirasto varoittaa laittomista pikavippiyrityksistä

Lisää luettavaa

Torniossa otetaan käyttöön sosiaalinen luotto vuonna 2013

admin

Pikavippien mainontaa rajoitetaan nyt Kemissä

admin

Pikavipit edelleen vain murto-osa suomalaisten lainoista

admin

Jyväskylässä on tehty valtuustoaloite pikavippimainosten kieltämiseksi

admin

Karjalainen: Pikavippi ei ole pankkilainan este

admin

HS: Suuri osa pikavippiyrityksistä lopettanut

admin