Kuluttajavirasto kehottaa syyskuussa julkaistussa tiedotteessaan kuluttajia olemaan tarkkana, jos heille on tarjottu luottoa kyseenalaisella tavalla tai luoton laskutuksessa tai perinnässä on epäselvyyksiä. Tällä kertaa ongelmia ovat aiheuttaneet neljä pikavippiyritystä, Aeris, Tromvelt, M Aurora ja EC Finland. Yritysten pikaluottosivustoja ovat olleet muun muassa E-credit ja Hetivippi. Kyseisiltä sivustoilta ei voi enää nostaa vippejä. Yritysten saatavia on perinyt perintätoimisto GP-Perintätoimisto Oy. Kuluttajavirasto kertoo saaneensa perinnästä runsaasti yhteydenottoja. Pikavippiyritykset ovat lähettäneet kuluttajille kalliita tekstiviestejä. Viestien vastaanottaminen ja lähettäminen on ollut maksullista. Viestipalveluista on saattanut koitua jopa 200 euroa ylimääräisiä kuluja. Iltalehti kertoi loppuvuodesta 2011, että E-creditistä ja Hetivipistä oli meneillään rikostutkinta jo silloin. Lehden mukaan yritykset eivät välttämättä edes aikoneet lainata rahaa, vaan pyrkivät vain rahastamaan kuluttajia sillä, että nämä tietämättään ostavat kalliin tekstiviestipalvelun. Osa kuluttajista ei ollut tiennyt käyttävänsä maksullisia viestipalveluita, ja osa viestejä saaneista ei edes ollut yrittänyt saada yrityksiltä lainaa tai muutenkaan ollut oma-aloitteisesti niiden kanssa missään tekemisissä. Kuluttajavirasto kertoo, että kyseessä olevien yritysten luottosopimuksissa on ollut selvästi perintälain vastainen ehto. Ehdon mukaan yritys saa siirtää laskun eräpäivää oma-aloitteisesti, jos laskun maksu myöhästyy. Eräpäivän siirrosta yritykset perivät 20 euron kulut. Yritysten asiakaspalvelussa on ollut vakavia ongelmia. Kuluttajat ovat yrittäneet selvittää asiakaspalvelusta saamansa laskun perusteita, mutta tietojen saanti on ollut hankalaa. Ylipäätään asiakaspalveluun oli vaikea saada yhteyttä, sillä ainoat yhteydenottotavat olivat faksi ja sähköposti, eikä viesteihin aina vastattu. Helsingin poliisille on tehty tutkintapyyntö yritysten toiminnasta. Pyynnön teki apulaisvaltakunnansyyttäjä. Mitä kuluttaja voi tehdä, jos häneltä yritetään periä epäselviä tai perusteettomia laskuja? Kuluttajavirasto neuvoo, että mikäli asia on edelleen perintätoimiston kirjeperinnässä, kuluttaja voi tehdä valituksen laskuista. Valituksen pohjana voi käyttää kuluttajaviraston sivuilta löytyvää lomaketta. GP-Perintätoimisto Oy on tehnyt saatavista haastehakemuksia käräjäoikeuteen. Jos kuluttaja saa haasteen käräjäoikeudesta, siihen kannattaa vastata viipymättä määräajan puitteissa. Kirjallisessa vastineessa on perusteltava, miksi ja miltä osin laskut ovat perusteettomia tai epäselviä. Lisätietoja Kuluttajaviraston tiedotteessa.
previous post