Suomalaisten ylivelkaantuminen hallintaan lainat ja pikavipit listaavan rekisterin voimin? – Oikeusministeriö odottaa selvityksen tuloksia

Rekisterin perustamisen kannalle kääntynyt jo finanssivalvontakin, sekä alan viranomaiset. Oikeusministeriön selvitystyön alla on nyt, pitäisikö myös Suomeen perustaa ns. positiivinen luottorekisteri, joka keräisi luotonmyöntäjien tarkasteltavaksi asiakkaan kaikki, jo aiemmin haetut lainat. Uusi selvitys tulee tehtäväksi vain viisi vuotta edellisen selvityksen jälkeen. Tällöin kuitenkin vireillä olleet EU-hankkeet veivät perusteet rekisterin perustamiselta. Kaikkien osapuolten näkemykset rekisterin tarpeesta ovat kuitenkin tämän jälkeen muuttuneet. Rekisterin perustamisen puolesta puhuu esim. Finanssivalvonta. Kulutusluotot, sekä luottojen aiheuttamat luottohäiriömerkinnät ovat nopeassa kasvussa ja tämä huolettaa finanssimarkkinoiden toimijoita. Luottohäiriöt on merkitty Asiakastiedon rekisteriin, mikä on antanut nämä tiedot luottopalvelujen ja esimerkiksi vuokranantajien tarkasteltavaksi ennen luotto- tai vuokrasuhteen solmimista. Kuluttajien luotoista ei sen sijaan ole vastaavaa rekisteriä, vaan niiden ilmoittaminen on toistaiseksi täysin asiakkaan oman harkinnan varassa.

Positiivisen luottorekisterin selvitys valmiina kesäkuussa 2018

Ylivelkaantumisen hallinnan kokonaisuudessa positiivinen luottorekisteri on oikeusministeri Antti Häkkäsen mielestä vain yksi palanen. Ministeriön selvitys tulisi kattamaan mm. sen millaisia myönteisiä luottotietoja asiakkaista olisi saatavilla ja mitä tarkoituksia varten. Myös toteutusvaihtoehtoja on syytä harkita. Arviossa keskitytään selvittämään keskitettyyn tietojen välitysjärjestelmään sekä luotottajien yhteiseen tietojenvaihtojärjestelmään liittyviä asioita. Toki arviossa täytyy huomioida myös järjestelmän perustamiseen ja ylläpitämiseen liittyvät kustannukset, sekä näiden kustannusten jakaminen. Järjestelmän toimivuuden arvioiminen eri osapuolten kannalta, on välttämätöntä, toteaa Häkkänen lopuksi. Selvityksen tulokset ovat käytettävissä kesäkuun loppuun mennessä.

  Pikavippifirman toimitusjohtajalle syyte kiskonnasta

Aiheeseen liittyviä artikkeleja

  • Sosiaalista luottoa ei riitä kaikilleSosiaalista luottoa ei riitä kaikille Sosiaalista luottoa on tarjottu pikavippien vaihtoehtona, mutta sosiaalista luottoa riittää vain murto-osalle hakijoista. Sosiaalinen luotto on vähävaraisille tarkoitettua kohtuuehtoista […]
  • LuottorahaLuottoraha C Finance Oy:n kesäkuussa 2013 perustettu Luottoraha korvaa Viestilaina-pikavippipalvelun. Luottoraha tarjoaa 2000 euron luottorajan, josta asiakas voi nostaa lainaa valintansa mukaan 100 […]
  • Reissuluotto 1Reissuluotto Reissuluotto on pitkän linjan vippipalvelu, jolla on houkuttelevan suuri luottotarjonta. Reissuluotolla on pitkä liuta erilaisia lainavaihtoehtoja. Pienimmät lainasummat ovat 100 - 1000 […]
  • Vippikeskus 2Vippikeskus Vippikeskus on toiminnassa ja ratkoo rahaongelmia joka päivä 8 – 22. Sieltä asiakas voi hakea 50, 100, 150, 200, 300, 400 tai 500 euron lainan tuomaan rahatilanteeseensa uutta potkua. […]
  • Pikavipit vaihtuvat tililuotoiksiPikavipit vaihtuvat tililuotoiksi Pikavippien tulevaisuus näyttää olevan tililuotoissa. Euroloanin luottotili ja Laina.fi:n Käyttölaina ovat kumpikin jatkuvia tililuottoja, ja samankaltaisia palveluita tulee luultavasti […]
  • Televippi 3Televippi Televipillä odottavat ottajaansa 20, 50, 80, 160, 240, 360 ja 480 euron pikavipit. Uutta asiakasta odottelevat sen sijaan 20 ja 50 euron summat. Vipit palautetaan kuluineen takaisin […]
  • Pikalainax 4Pikalainax Pikalainaxin lainatuotteet ovat 30, 60, 120, 200, 300, 400 ja 500 euroa, ja laina-aika on aina sama eli 14 päivää. Lainoissa on ikärajat. 18 vuotta täyttäneillä on oikeus lainata aina 200 […]
  • ZmartaZmarta Oletko kyllästynyt etsimään halpaa lainaa netistä ja haluat saada valmiiksi kilpailutetun lainatarjouksen? Mikäli haluat saada edullisen lainan kalliiden pikavippien sijaan, tee […]
  • Minivippi 5Minivippi Calmer Oy:n ideoima pikavippipalvelu Minivippi on helpotus 50 – 300 euron lainarahaa kaipaaville. Minivippiä saadakseen henkilöllä tulee olla vähintään 18 vuotta ikää, luottotiedot […]
  • TrustBuddyTrustBuddy TrustBuddyn kautta voit hakea 100 - 600 euron pienlainan. 14 vuorokauden maksuajalla laina on ilmainen, mutta voit pidentää maksuaikaa 30 vuorokauteen tai pidemmäksi. TrustBuddy myöntää […]