Vippiuutiset

Onko vertaislaina uusi pikavippi?

Monet velkaantuneet hakevat vertaislainasta ratkaisua Takuusäätiössä toiminnanjohtajana työskentelevä Juha Pantzar on ilmaissut huolensa vertaislainan kasvusta velkaantuneiden käytössä. Vertaislainat ovat muodostuneet pikavipin korvaavaksi oljenkorreksi silloin, kun muualta ei enää ole mahdollista saada lainaa. Vertaislainat ovat lyhyestä historiastaan huolimatta jo näkyvä ilmiö Takuusäätiön velkaneuvonnassa, erityisesti kuluvan kevään aikana. Kärjistettynä voisi sanoa, että jos henkilöllä on pikavippejä, tällä on luultavasti myös avoimia vertaislainoja. Pantzar arvioi että Takuusäätiölle lainojen suosiossa ilmenneet muutokset näkyvät kuitenkin viiveellä.

Pikavippiä parempi

Vertaislainoja välittävä firma hakee lainatuotteellaan kannattavuutta itsensä lisäksi osakkeenomistajille. Tämän vuoksi toiminnanjohtaja Pantzarin mukaan vertaislaina on pikavippiä reilumpi jonkin verran. Vertaislainojen korkoprosentti on muodostunut jonkin verran pikavippiä alhaisemmaksi. Lainoja joudutaan markkinoimaan myös sijoittajille ja näille pelissä on myös sijoittajan riski. Pantzar sanoo huolettoman lainanmyöntämisen huonoksi tulonlähteeksi, jos tuloja haetaan vain perintäkuluista. Vertaislainojen myöntämisprosentti on pikavippejä alhaisempi. Pantzar ei kuitenkaan näe suurta eroa sillä onko laina peräisin pikavippifirmalta vai sijoittajan rahoja välittävältä toimijalta.

Ongelmallinen alue

Lainsäädäntö on ottanut kantaa vertaislainoihin asuntoluottouudistuksen teon yhteydessä. Lainanvälittäjän roolia on arvioitu vertaislainojen aloittaessa, sekä korkoprosentin määrittymistä ja sitä, onko vertaislainat rinnastettavissa pikavippeihin. Muualla Euroopassa sosiaalinen luototus on ollut käytössä jo pitkään. Pantzar kiinnittää huomiota tapaan jolla vertaislainoja markkinoidaan. Markkinoinnissa on suositeltu tasapainottamaan velkaongelmia ottamalla yksi suuri laina, jolla aiemmat maksetaan pois. Tällaisessa järjestelyssä täytyisi kuitenkin ottaa huomioon tilanne kaikkien lainojen osalta ja se harvoin tulee näissä tilanteissa huomioitua.

  Pikavippien suosio taas nousussa

Lisää luettavaa

Vippifirmat EU-komission iskun kohteena

admin

Pikalainayhtiöt hakevat rahoittajia sijoittajista

admin

Pikavipeillä uudenlaisia muotoja

admin

Pikavippi on nykyaikainen vekseli

admin

Yle: Pankista on hankala saada pientä lainaa

admin

Pikavippien mainontaa rajoitetaan nyt Kemissä

admin