Lamasta huolimatta eräällä alalla menee hyvin. Panttilainaamoiden asiakasmäärät ovat kasvussa. Osaltaan panttilainaamoiden suosion kasvua edisti pikavippien vähentyminen. Pikavippifirmoille asetettiin pari vuotta sitten korkokatto, mikä vähensi vippifirmoja ja kutisti pikavippien tarjontaa. Pientä lainaa haetaan nyt usein panttilainaamosta. Esimerkiksi Vuosaaren Pantin konttoripäällikkö Jani Kovasiipi kertoo Ilta-Sanomille, että panttilainaamot ovat menestyneet Suomessa hyvin viime vuosina. Yleisimmin pantiksi tarjotaan kultakoruja ja muita koruja sekä soittimia ja elektroniikkatuotteita. Oulun Panttilainakonttorin toimitusjohtaja Timo Siira kertoo, että heikon taloustilanteen myötä myös panttilainaamoissa näkyy, että lainaajien takaisinmaksukyky on heikentynyt. Noin viisi prosenttia panteista realisoidaan, ja määrä on kasvussa. Siiran mukaan panttilainaamot eivät kilpaile kuitenkaan asiakkaista pikalainaa netistä tarjoavien yritysten kanssa kanssa. Myös Helsingin Pantti -panttilainaamosta kerrotaan, että yli 90 prosenttia lainaajista maksaa lainansa takaisin. Sielläkin tavallisimpia lainan vakuuksia ovat kulta- ja hopeakorut.

Aiheeseen liittyviä artikkeleja

  • Milloin maksun viivästyminen aiheuttaa luottotietomerkinnän?Milloin maksun viivästyminen aiheuttaa luottotietomerkinnän? Pikalainojen yhteydessä puhutaan usein luottotietomerkinnöistä ja varoitetaan, että pikavipeillä ajautuu helposti kierteeseen jossa saa luottotietomerkinnän.
  • Pikavippien suosio kasvoiPikavippien suosio kasvoi Pikavippien ennestään suuri suosio kasvoi kesällä. Heinä-syyskuun aikana pikaluottoja myönnettiin 35 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
  • karuselli 1Pikavippiyrityksillä jälleen mukavia kilpailuja Kelpaisiko lahjakortti tai iPhone? Katsasta nämä pikalainayritysten järjestämät kilpailut.
  • Kuluttajat vastustavat pikavippikieltoaKuluttajat vastustavat pikavippikieltoa Pienlainayhtiön toteuttaman tutkimuksen mukaan kuluttajat vastustavat pikavippien korkorajoitusta, joka käytännössä lopettaisi pienten pikalainojen tarjoamisen kokonaan.
  • CashbuddyCashbuddy CashBuddy on pikalainaa myöntävä yritys. Lainaa voit hakea jopa 3000€, sekä voit määrittää jopa viiden vuoden lainantakaisinmaksuajan. Cash Buddy myöntää lainaa yli 22 -vuotiaille, joilla […]
  • adressi 2Pikavippialan työntekijät huolissaan työpaikkojensa puolesta Pikalainayritysten työntekijöiden puolesta on perustettu adressi, jossa puolustetaan pikalaina-alaa ja vedotaan työpaikkojen ja pikalainayritysten yhteistyökumppaneiden puolesta.
  • Pankkien lainatarjonta heikkoa pienten lainojen osaltaPankkien lainatarjonta heikkoa pienten lainojen osalta Pankkien tarjonta on heikkoa pienten ja lyhytaikaisten lainojen osalta. Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan pankeista ei saa lainkaan pientä lainaa.
  • Pikavipit edelleen vain murto-osa suomalaisten lainoistaPikavipit edelleen vain murto-osa suomalaisten lainoista Tilastokeskuksen luottokantatilaston mukaan suomalaisilla kotitalouksilla oli vuoden 2012 lopussa lainaa yhteensä 115 miljardia euroa. Luotoista 134 miljoonaa euroa eli 0,1 prosenttia oli […]
  • Capitum 3Capitum Capitum.fi:n pikavipit ovat pieniä ja keskikokoisia, elämän eri käänteissä tarpeellisiksi osoittautuvia summia. Ne ovat siis 50, 100, 150, 200, 300 ja 400 euroa. Lainat maksetaan takaisin […]
  • FleksiluottoFleksiluotto Fleksiluotto tarjoaa käyttöösi 2100 euron lainalimiitin. Myönnetty lainalimiitti on käytössä milloin vain ikinä rahaa tarvitsetkaan. Lainan hakeminen on helppoa ja yksinkertaista ja […]