Pienilaina.fi on reilu pikalainapalvelu, joka on saanut palvella jo monta kymmentä tuhatta tyytyväistä asiakasta. Palvelusta vastaa yritys nimeltä Alipes Oy. Pienilainaa pääsevät testaamaan 19 vuoden ikäiset tai sitä vanhemmat henkilöt, joilla on luottokelpoisuus tallella, raha-asiat mukavalla mallilla ja Suomen kansalaisuuskin löytyy. Käytännössä Pienilainan palvelussa tarvitaan myös omaa matkapuhelinliittymää ja verkkopankkitunnisteita. Myös salaisella, yritysliittymällä tai Prepaid-liittymällä on mahdollista hakea Pienilainaa. Tällöin, koska liittymästä ei käy selville hakijan henkilöllisyys, tulee liittymänomistajien tunnistautua verkkopankkinsa tunnuksilla. Pienilainan vippivalikoima käsittää nimensä mukaisesti pieniä mutta sitäkin tarpeellisempia rahasummia. Vipit ovat 70, 100, 150 ja 200 euroa. 200 euron vippi sisältää kaksi vaihtoehtoa: 28 vuorokauden lainan ja maksuajaltaan samanpituisen, mutta kahdessa erässä eli 14 päivän välein takaisinmaksettavan lainan. 70 – 150 euron vipeille tulee automaattisesti 14 päivän maksuaika. Ensimmäisellä lainauskerralla asiakkaalle annetaan yleensä pienempi vippisumma. Niin on myös Pienilainan kohdalla. Kaikki ensilainaajat voivat saada 70 euron vipin. Mikäli ikää on karttunut jo yli 20 vuotta, ensimmäinen summa voi olla 100 euroa. Pienilainan todelliset vuosikorot lähtevät liikkeelle luvusta 423.66 % ja päättyvät lukuun 744.90 %. Korot on laskettu KSL:n korkokaavalla. Ne eivät korkeimmillaankaan ole siis kovin suuret korot. Edullisin todellinen vuosikorko sijaitsee yhdessä erässä maksettavan 200 euron pikavipin kohdalla. Pienilainan kustannukset syntyvät yksinkertaisesti lainasummasta ja kuluista. Lainan hakemisesta syntyy myös pieniä kustannuksia, jotka maksetaan erikseen puhelinlaskulla. Joka summalla on omat kulunsa. 70 euron vipin kulut ovat 20 euroa. 100 euron pikavipin kulut eivät siitä paljoa nouse eli ne ovat 25 euroa. 150 euron vipistä asiakas maksaa 40 euroa kuluja. 200 euron vipin saa halvemmalla, jos sen maksaa pois kahdessa erässä kuin jos maksueriä olisi vain yksi kappale, eli vipistä selviytyy tällöin 60 euron kuluilla. Säästöä kertyi 5 euroa. Asiakas pääsee maksamaan lainansa takaisin laskulla, joka lähetetään postitse tai mikäli asiakas pitää enemmän sähköisistä laskuista, myös sähköpostiin. Pienilaina on tarkoitettu pikaisten kulujen ja hankintojen rahoittamiseksi, joten sen hakeminenkin on varsin joutuisaa. Asiakas voi hakea vippinsä tekstiviestillä tai sähköisellä hakulomakkeella Pienilainan nettisivuilla. Lainan hakeminen on myös siitä rattoisaa, että hakemuksen voi lähettää menemään milloin tahansa. Tekstiviestin lähettäminen maksaa 5 euroa, ja lainanhausta asiakas selviytyy 2 tekstiviestin lähettämisellä eli 10 euron kuluilla. Jos on arkipäivä, lainasumma saapuu tilille klo 8 – 22. Lauantaisin vippi löytää tiensä perille klo 9 – 20. Kyseiset ajat ovat Pienilaina.fi:n aukioloaikoja. Palvelun nettisivuilla ilmoitetaan myös kätevästi, onko palvelu avoinna sillä hetkellä, kun asiakas sivuja selailee. Aktian, Nordean, Osuuspankin, POP:n, Sampo Pankin ja Säästöpankin pankkitileille raha saapuu pian lainan myöntämisen jälkeen. Muille tileille rahat kolisevat seuraavaan pankkipäivään mennessä. Pienilaina.fi on pienten summien vippipalvelu, jonka hintataso on varsin inhimillinen.

Aiheeseen liittyviä artikkeleja

  • Oikeusministeriö ehdottaa pikavipeille korkokattoaOikeusministeriö ehdottaa pikavipeille korkokattoa Oikeusministeriön asettaman työryhmän ehdottomalla hintassääntelyllä pyritään estämään pienten pikavippien tarjoaminen jatkossa kokonaan.
  • Pikavippien mainostus loppuu TorniossaPikavippien mainostus loppuu Torniossa Tornion kaupunki aikoo kieltää pikavippimainokset. Aivan heti pikavippimainokset eivät välttämättä katukuvasta häviä, sillä mainoskielto voidaan lisätä vain uusiin tai jatkettaviin […]
  • fastloan 1Fastloan Fastloan on RTF Finance Oy:n tarjoama pikavippipalvelu, jonka toimenkuva on pienlainan toimittaminen asiakkaidensa akuuttien rahapulmien ratkaisemiseksi. Fastloan on helppo […]
  • Vippiraha 2Vippiraha VippiRahalla on tarjota 10 kappaletta pieniä, 20 – 200 euron pikavippejä, ja 6 kappaletta 300 – 800 euron arvoisia vippejä isompia lainantarpeita paikkaamaan. Ensilainaajan vippivalikoima […]
  • CredigoCredigo Credigolla, jonka emoyhtiö Nordmill AB on perustettu vuonna 2006, on jo yli 100 000 asiakasta pohjoismaissa. Credigo on rekisteröity Suomeen yritys. Credigo tarjoaa selkeitä […]
  • luotot 3Pikavippifirmojen uutuus: korttiluotot Muutama pikavippifirma on laajentanut toimintaansa aivan uudenlaiseen muotoon: kortille ladattavaan luottoon.
  • Vivuksen blogi: Taloudenhoitoa ei opeteta kouluissaVivuksen blogi: Taloudenhoitoa ei opeteta kouluissa Kouluissa ei opeteta hoitamaan omaa henkilökohtaista taloutta. Suomessa oletetaan, että taloushallinnan taidot saadaan äidinmaidosta tai opitaan viimeistään jossain vaiheessa elämää.
  • LainaamoLainaamo Lainaamo tarjoaa hieman suurempia lainoja täysi-ikäisille, luottokelpoisille suomalaisille. Lainaa voi hakea 500 - 15 000 euroa maksimissaan 12 vuoden maksuajalla.
  • Vippien kysyntä tasoittui alkuvuonnaVippien kysyntä tasoittui alkuvuonna Tilastokeskuksen muutamia viikkoja sitten julkaisemasta luottokantatilastosta selviää, että suomalaisten kotitalouksien luottokanta oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä […]
  • Vippiklubi 4Vippiklubi Vippiklubin lainavalikoimasta löytyy mukavasti katetta erilaisille kuluille. 50, 100, 150, 200, 250 ja 300 euron pikavipeistä asiakas voi valita juuri sen summan, joka istuu omaan […]