Pikalainax on pikavippejä ja Risicum Oyj:n kanssa yhteistyössä myös kulutusluottoa myöntävä lainapalvelu. Sen omistaa Suomen Yrittäjiin kuuluva ja Avainlippumerkistäkin tunnistettava yritys nimeltä Suomi Rahoitus Oy. Pikalainax lainaa rahaa 18 vuotta täyttäneille, luottokelpoisille Suomen kansalaisille, jolla on käytössään sekä oma pankkitili että matkapuhelinliittymä. DNA-Finlandin, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele-Finlandin liittymillä pääsee hakemaan Pikalainaxin pikalainaa. Pikalainaxin lainatuotteet ovat 30, 60, 120, 200, 300, 400 ja 500 euroa, ja laina-aika on aina sama eli 14 päivää. Lainoissa on ikärajat. 18 vuotta täyttäneillä on oikeus lainata aina 200 euroon asti ulottuva summa. Ensimmäisellä lainauskerralla lainasumma voi kuitenkin olla joko 30 tai 60 euroa, toisella kerralla pääsee lainaamaan jo suuremman summan eli 120 euroa ja kolmannella kerralla mukaansa saa halutessaan jo 200 euron pikavipin. 21-vuotiaille tarjoillaan koko Pikalainaxin lainaskaalaa. Heidän ensimmäinen lainansa voi olla korkeintaan 200 euroa, toisella kerralla 21-vuotiaat voivat hakea jo 300 euron lainaa, kolmannella kerrallaan 400 euron rahasummaa ja viidennellä hakukerralla he voivat poimia lompakkoonsa vaikkapa 500 euron summan tai minkä tahansa sitä pienemmän summan. Asiakas maksaa Pikalainaxin vipistä takaisin lainaamansa vippisumman kuluilla eli koroilla ja toimituskuluilla päällystettynä. Korko on 28.7 %. Toimituskuluihin on laskettu mukaan lainan hakemiseen ja vahvistamiseen vaadittavat 23 euron kustannukset, jotka asiakas maksaa puhelinlaskunsa mukana. Esimerkiksi 60 euron vippisummalle kertyy 0.66 euroa korkoa ja 41.34 euroa toimituskuluja eli yhteensä 42 euroa kuluja. 128 euron lainaajan maksettavaksi jää 58 euron kulut, 300 euron lainaajan lompakosta lähtee 92 euron kulut ja 500 euron lainaajalle 168 euron verran kuluja. On hyvä huomata, että 28.7 % korko ei ole sama asia kuin KSL:n mukainen todellinen vuosikorko. Pikalainaxin lainojen todelliset vuosikorot ovat 876 – 2433 %. Pikalainax auttaa rahahuoliin joutuneita maanantaista perjantaihin klo 9 – 20 ja lauantaisin klo 10 -18. Lainahakemuksia se sen sijaan ottaa vastaan joka päivä ja kellon ympäri. Kun lainan ottaminen houkuttaa, sen hakeminen onnistuu mukavasti tekstiviestin tai nettihakemuksen välityksellä. Jos asiakkaalla on Nordean, Osuuspankin, Sampo Pankin tai Säästöpankkien pankkitili, pikalaina saapuu sinne minuuteissa. Muiden pankkien tileille raha ilmestyy 1- 2 pankkipäivän kuluessa. Jos maksuaika tuntuu loppuvan kesken ennen aikojaan, ei hätää. Pikalainaxin palvelussa on mahdollista pidentää laina-aikaansa kolme kertaa 14 päivän verran, eli kaiken kaikkiaan maksuajan saa venymään 42 päivän verran. Jokainen eräpäiväsiirto tehdään tekstiviestillä, joka maksaa 30 ja 60 euron lainojen osalta 10 euroa ja 120 euron ja sitä suurempien lainojen kohdalla 20 euroa. Mikäli Pikalainaxin vippisummat tuntuvat omaan rahantarpeeseen nähden liian pieniltä, on hyvä kääntyä Pikalainaxin yhteistyökumppani Risicum Oyj:n myöntämän kulutusluoton puoleen. Luotot ovat suuruudeltaan 1000 – 4000 euroa ja maksuaikaa luotolle saa valintansa mukaan 1 – 3 vuotta. Luottojen ikäraja on 24 vuotta, mutta 2000 euron ja sitä suurempien luottojen saamiseksi ikää tulee löytyä 28 vuoden verran. Pikalainax on joustava vippipalvelu, jonka tarjontaa monipuolistaa Risicum Oyj:n myöntämä kulutusluotto.

Aiheeseen liittyviä artikkeleja

  • RahaluottoRahaluotto Rahaluotto myöntää 21 vuotta täyttäneille 100 - 400 euron lainoja ja 25 vuotta täyttäneille myös 500 - 3000 euron luottoja. Saat lainapäätöksen heti ja rahat tilillesi jopa muutamassa […]
  • Getcapital 1Get Capital Get Capitalin lainavalikoimasta löytyy rahoitus monen unelman toteuttamiseen. Hae joustava 2000 euron laina käyttöösi, jotta voit nostaa vippiä tilillesi kun lainan tarve iskee. Ei […]
  • Provippi 2Provippi Provipin lainojen kirjo on vakuuttava. Pikkusummien tarvitsijoille tarjotaan 9 erilaista vaihtoehtoa, jotka ovat 20, 40, 60, 80, 100, 140, 160, 180 ja 200 euroa. Suuria seteleitä […]
  • Pikavipit eivät ole syynä maksuhäiriömerkinnöillePikavipit eivät ole syynä maksuhäiriömerkinnöille Suomen Asiakatiedon rekisterit kasvoivat viime vuonna 1,5 miljoonalla uudella maksuhäiriömerkinnällä. Näistä vain alle viidessä prosentissa syynä olivat pikalainat.
  • Peliriippuvuus on jopa pikavippejä pahempi ongelmaPeliriippuvuus on jopa pikavippejä pahempi ongelma Pikavipit eivät suinkaan ole ainoa asia, jotka aiheuttavat taloudellista ahdinkoa. Voisi sanoa jopa, että peliriippuvuus on huomattavasti suurempi paha entä yksikään maksamaton pikavippi.
  • Vastuullista vippaamista – näin et joudu vippikierteeseenVastuullista vippaamista – näin et joudu vippikierteeseen Keräsimme viisi ohjetta, joiden avulla pikavipin ottaminen onnistuu helposti ja turvallisesti, ilman vaaraa vippikierteeseen tai velkaongelmiin päätymisestä.
  • Suomen Asiakastiedon mukaan pikavippien maksuhäiriörekisteri oli laillinenSuomen Asiakastiedon mukaan pikavippien maksuhäiriörekisteri oli laillinen Ylen Uutiset kertoi viime viikolla, että tietosuojavaltuutetun mukaan pikavipeistä kertyneitä maksuhäiriöitä sisältävä rekisteri saattaa olla laiton. Kyseenalaista rekisterissä on […]
  • KansalainaKansalaina Kansalaina välittää pieniä lainoja. Luottoja voivat hakea 20 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset, ja maksuaikaa kaikille lainasummille myönnetään kolme kuukautta.
  • Eduskunnalle lähetetty avoin kirje pikavippikieltoa koskienEduskunnalle lähetetty avoin kirje pikavippikieltoa koskien Kansanedustajille on lähetetty avoin kirje, jossa korjataan julkisuudessa annettuja perusteettomia väitöksiä pikavipeistä ja pikalainatoiminnasta.
  • FleksiluottoFleksiluotto Fleksiluotto tarjoaa käyttöösi 2100 euron lainalimiitin. Myönnetty lainalimiitti on käytössä milloin vain ikinä rahaa tarvitsetkaan. Lainan hakeminen on helppoa ja yksinkertaista ja […]