Vippiuutiset

Pikavipit vaihtuvat tililuotoiksi

tililuotto 1

Pikavippien tulevaisuus näyttää olevan tililuotoissa. Viikon kuluttua, 1. kesäkuuta, tulee voimaan lakimuutos, joka asettaa alle 2000 euron luotoille korkokaton ja muutenkin rajoittaa pienistä lainoista perittäviä maksuja. Uuden lain on epäilty jopa kokonaan lopettavan pienten lainojen tarjoamisen. Todennäköisesti niin ei kuitenkaan käy, sillä ainakin osa pienlainayrityksistä pyrkii uudistamaan tuotteitaan. Etenkin tililuotto on lainantarjoajille varteenotettava ratkaisu. Euroloan ja Laina.fi toivat julkaisivat kumpikin loppukeväästä uudet tililuottonsa ja lopettivat samalla vanhanmallisten pikavippien myöntämisen. Monesta muusta palvelusta pikavippejä saa vielä, mutta liiketoiminnan uudistaminen on edessä kaikilla, jotka mielivät jatkaa toimintaansa vielä ensi perjantain jälkeen. Tililuotto on muodoltaan jatkuva luotto. Asiakkaalle myönnetään kuukausikohtainen luottoraja, esimerkiksi 1000 euroa, ja sen puitteissa hän voi tehdä nostoja niin usein kuin haluaa. Koko luottorajaa ei tarvitse käyttää. Jatkuva luotto tarkoittaa, että tililuottosopimus on voimassa toistaiseksi, joten tililuottoa käyttävän ei tarvitse tehdä uutta hakemusta aina lainatarpeen kohdatessa. Euroloanin luottotilissä luottoraja voi olla 50 – 5000 euroa. Uudistuksen yhteydessä Euroloan siis kasvatti myös lainasummiensa kokoa. Toinen uudistus on, että lainan hinta harkitaan asiakaskohtaisesti. Luoton korko koostuu viitekoron lisäksi asiakaskohtaisesta marginaalista, joka voi olla 7,0 – 29,8 prosenttia. Laina.fi:n Käyttölainaa puolestaan myönnetään aina 2000 euroa, mutta kuukausittainen nostoraja voi olla 50 – 2000 euroa. Käytetystä luotosta maksetaan 13,5 prosentin nostopalkkio ja 19,8 prosentin korko. Asiakkaan kannalta tililuoton merkittävin ero pikavippiin on luottosopimuksen jatkuvuus ja joustavuus. Muutoin Käyttölaina ja Euroloanin luottotili muistuttavat kovasti pikavippejä. Omalta luottotililtä voi esimerkiksi tehdä nostoja tekstiviestillä, kun luottosopimus on tehty. Käytäntö muistuttaa pikavippiyrityksistä tuttua mallia, jossa ensimmäinen laina on haettava verkossa, mutta myöhemmät vippihakemukset voi lähettää tekstiviestillä.

  Pikalainojen korkokatto taas askeleen lähempänä toteutumista

Lisää luettavaa

Velkalinjalle tullut runsaasti soittoja

admin

Vertaislainat ovat rantautuneet Suomeen

admin

Pörssisähkön hinta heiluu, mutta tarjoaa myös säästömahdollisuuksia

admin

Panttilainaamoiden lainat suosittuja

admin

Kerro vippitarina ja voita 200 euroa Ferratumin kilpailusta

admin

Markkinoiden suurin ensilaina on nyt jopa 1000 euroa

admin

Leave a Comment