Vippiuutiset

Pikavippien suosio edelleen nousussa, kulut laskeneet hieman

Pikavippien suosio edelleen nousussa, kulut laskeneet hieman

Pikalainojen suosio on edelleen kovassa nousussa, mutta kulut ovat laskeneet hieman vuodentakaisesta tilanteessa. Tilastokeskuksen mukaan vuoden toisella neljänneksellä pikalainoja myönnettiin yhteensä 79 miljoonan euron edestä, mikä on selkeä nousu vuodentakaisesta tilanteesta, jolloin pikavippejä myönnettiin yhteensä 62 miljoonan euron edestä. Huhti-kesäkuun aikana 2011 pikavipeistä maksettiin erilaisia kuluja ja korkoja yhteensä yli 20 miljoonaa euroa. Keskimäärin kuluja maksettiin keskimäärin 25,4 prosenttia myönnetyistä lainoista. Vuosi sitten pikavippien ottajat maksoivat kuluina keskimäärin 26,3 prosenttia myönnettyjen pienluottojen luottokannasta, joten keskimääräiset kulut ovat laskeneet vuodessa lähes prosenttiyksikön verran. Keskimääräinen lainamäärä on noussut vuodessa 201 eurosta 223 euroon. Pikavippejä myönnettiin myös kappalemäärältään enemmän kuin ennen. Vuoden 2011 huhti-kesäkuussa pikalainoja myönnettiin yli 357 000 kappaletta, kun vuosi sitten määrä oli vain yli 310 000 kappaletta. Myös tilastoitujen yritysten lukumäärä on kasvanut selvästi, sillä vuosi sitten rekisteröityjä pikavippiyrityksiä oli 65 kappaletta, kun vuoden 2011 toisella neljänneksellä niitä oli jo 81 kappaletta. Vuoden ensimmäisestä neljänneksestä pikavippiyritysten määrä oli noussut kymmennellä.

  Harkittu pikavippi voi pelastaa sinut pinteestä

Lisää luettavaa

Pikavipeillä uudenlaisia muotoja

admin

Suomen Pienlainayhdistyksen toiminta päättyy

admin

Velkalinjalle tullut runsaasti soittoja

admin

Nyt jopa 1000 euron pikavipit suoraan Pikavippi.fi palvelusta

admin

Euroloan yhteistyöhön Arktiset Vedet -ohjelman kanssa

admin

Yhteisvastuukeräyksellä rahoitetaan pienluottoja

admin

Leave a Comment