Suomalaisten lainatietoja ei kerätä valtakunnalliseen rekisteriin. Oikeusministeriön teettämän selvityksen mukaan positiivisen luottotietorekisterin perustamiseen ei kannata toistaiseksi ryhtyä.

– Massiivisen, käytännössä lähes kaikki Suomessa asuvat ihmiset kattavan yhteiskunnallisen perusrekisterin luomiseen ei pidä ryhtyä kevein perustein eikä pelkästään sen vuoksi, että tiedot ehkä saattaisivat olla hyödyllisiä jollekulle, perustelee oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.).

Selvityksen teki Lapin yliopiston yksityisoikeuden professori Ahti Saarenpää oikeusministeriön pyynnöstä.

Selvityksen mukaan positiivinen luottorekisteri voisi tuottaa joitakin hyötyjä, sillä se helpottaisi ylivelkaantumisen rajoittamista ja suomalaisten velkaantumisen ajantasaista seurantaa. Siitä huolimatta rekisterin perustamiseen ei selvityksen mukaan kannata ryhtyä ainakaan toistaiseksi.

Merkittävä syy on kehitteillä oleva EU-lainsäädäntö. EU:ssa valmistellaan parhaillaan useita asetuksia ja direktiivejä, joilla voi olla vaikutusta suomalaisten luottotietorekistereiden järjestämiseen, ja lakien ennenaikainen muuttaminen saattaisi aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia ja lainsäädännön poukkoilua.

Lisäksi selvityksessä todetaan, että positiivinen luottotietorekisteri saattaa olla ristiriidassa henkilötietojen suojan ja yksityisyyden suojan kanssa. Jatkossa vastaava rekisteri voi kuitenkin olla tulossa, sillä luottotietotoiminnan kansainvälinen harmonisointi saattaa edellyttää sitä.

Positiivisia luottotietoja käytetään lukuisissa maissa. Nykyään on verraten vähän Suomen kaltaisia maita, joissa käytetään vain negatiivista luottotietorekisteriä. Toisaalta selvityksessä huomautetaan, että esimerkiksi Ruotsissa positiivinen luottotietojärjestelmä on tuottanut tulkintaongelmia ja suomalainen järjestelmä on toistaiseksi ollut ongelmattomampi.

Positiivisesta luottotietorekisteristä on toivottu apua erityisesti pikavippien ja kulutusluottojen aiheuttamiin velkaongelmiin. Takuu-Säätiön mukaan velalliset yrittävät usein selviytyä maksuvaikeuksista ottamalla uutta velkaa, ja lopputuloksena voi olla hankala velkakierre.

Velkakierre katkeaa ensimmäiseen maksuhäiriömerkintään, mutta ennen sitä velallinen on ehtinyt kerätä velkoja jo pitkään. Velkakierteen pysäyttäminen ennen maksuhäiriömerkintää on vaikeaa, sillä luotonantajilla ei ole keinoja tarkistaa, onko lainanhakija ylivelkaantunut.

Myös luotonantajat ovat toivoneet positiivista luottotietorekisteriä luottotappioiden ehkäisemiseksi.

Jossain määrin positiivisia luottotietoja on kuitenkin jatkossa saatavilla, sillä Suomen Asiakastieto ilmoitti tällä viikolla tarjoavansa positiivisia luottotietoja lainayhtiöiden käyttöön. Asiakastiedon järjestelmä ei ole kansallinen rekisteri, ja toistaiseksi mukana on vain 15 kuluttajaluottoja myöntävää yritystä. Asiakkaat voivat itse päättää lainatietojensa luovuttamisesta.

Aiheeseen liittyviä artikkeleja