Vanhat palvelut

Rahahana

Rahahana 1

Rahahana on pieniä ja nopeita pikavippejä välittävä palvelu, jonka toiminnan mahdollistaa rahoitusyritys Lauroo Finance Oy. Rahaa virtaa Rahahanasta kaikille luottokelpoisille ja raha-asioistaan esimerkillisesti suoriutuneille suomalaisille, joilta ikää löytyy vähintään 18 vuoden verran. Uusia Rahahanan lainoja myönnetään niille asiakkaille, jotka ovat jo maksaneet aiemman lainansa pois. Rahahanan pikavipit ovat helposti muistettavia, 50, 100, 150, 200 ja 250 euron summia. Ne kaikki saavat aikaan yhtä suuren todellisen vuosikoron, joka on 521 % suuruinen. Kaikki lainat tulevat siis suhteellisesti yhtä edullisiksi asiakkaan lompakolle. Lainoja saa pitää hallussaan 14 vuorokauden ajan, jonka kuluessa lainasta tulee luopua kulujen kera. Lainojen kulut ovat myös helposti muistettavia, pyöreitä kymmenlukuja. 50 euron vippi päällystetään 10 euron kuluin, 100 euron lainaaja saa osakseen 20 euron kulut, 150 euron lainaajalle siunaantuu 30 euroa kuluja, 200 euroa napanneelle 40 euroa kuluja ja 250 euron vipin valinneelle tulee samalla logiikalla 50 euroa kustannuksia. Lainaamiseen vaikuttavat kuitenkin asiakkaan ikävuodet. 18 – 21-vuotiaat saavat Rahahanalta ensin 50 euron lainan ja sen jälkeen korkeintaan 100 euron vipin. Yli 21-vuotiaat saavat jo ensimmäisellä kerrallaan 100 euroa, toisella kerrallaan 150 euroa ja niin edespäin, kunnes neljännellä kerralla kaikki summat ovat jo käytössä. Lainanhakutapoja on kolme. Asiakas joko tekstaa, soittaa puhelimella tai täyttää nettihakemuksen. Erittäin mukava tapa hakea lainaa on soittaminen asiakaspalvelunumeroon. Tällainen lainanhaku onnistuu silloin, kun asiakaspalvelu on avoinna eli arkisin klo 8 – 22 ja lauantaipäivinä klo 10 – 21. Soittamisesta kertyy kustannuksia paikallispuhelumaksun sekä 1.20 euron minuuttihinnan verran. Tekstiviestin lähettäminen maksaa sen sijaan 1.90 euroa. Tekstiviestihaku on niinkin yksinkertaista, että asiakkaan tarvitsee kirjoittaa viestiin vain pelkkä lainasumma. Tämän lisäksi asiakas lähettää vielä toisen viestin, jolla hän vahvistaa lainapäätöksen ja -sopimuksen. Hän voi myös tässä yhteydessä pyytää sähköistä laskutusmuotoa lisäämällä viestiin sähköpostiosoitteensa. Tekstiviesti- ja puhelinhaku ovat mahdollisia sen jälkeen, kun asiakas on suorittanut tupas-tunnistuksen. Rahahana antaa asiakkaalle heti lainapäätöksen. Eli mikäli asiakkaan tiedot ovat olleet kunnossa, Rahahana myöntää heti lainaa. Rahan saa itselleen sen sijaan asiakaspalvelun aukiolotunteina. Kun asiakas lähettää vahvistusviestin 3 tunnin sisällä lainan myöntämisestä, Rahahanan vippi virtaa tilille tuota pikaa. Aktian, Nordean, Osuuspankin, POP:n, Sampon ja Säästöpankin tileille tehtyyn rahasiirtoon ei kulu kuin muutama minuutti. Muussa tapauksessa laina tulee tilille seuraavaan pankkipäivään mennessä. Lasku on perillä asiakkaan kotiosoitteessa neljän päivän päästä lainan nostamisesta. Rahahana lähettää asiakkaalle laskun myös sähköpostiin, jos asiakas niin haluaa. Sähköinen lasku saapuu seuraavana päivänä. Rahahanan palvelussa on käytössä automaattinen eräpäivän siirto. Jos laskua ei makseta viimeistään eräpäivänä, tulee laskulle automaattisesti uusi eräpäivä pientä maksua vastaan. Eräpäivää voi myös siirtää oma-aloitteisesti. Eräpäivä lykkääntyy 8 vuorokaudella. Rahahana on joustava vippipalvelu, joka tarjoaa pieniä vippejä verrattain alhaisilla todellisilla vuosikoroilla.

  Alina Rahoitus

Lisää luettavaa

Easybills

admin

Minivippi

admin

Eurovippi

admin

Provippi

admin

SAV-Rahoitus

admin

Ninnin Pikalaina

admin

Leave a Comment