Vuodesta 2007 asti toiminut Rahapuu profiloituu aikuisen ihmisen lainapalveluksi. Se vippaa 50 – 200 euron summia. Palvelun omistaa Maxmani Oy, joka on löytänyt tiensä Suomen Pienlainayhdistyksen jäseneksi. Jäsenyys takaa sen, että Maxmani Oy noudattaa lainanannossaan eettistä koodistoa.

Rahapuun hedelmistä pääsevät nauttimaan 21 vuoden iän saavuttaneet, pysyvästi Suomessa asuvat Suomen kansalaiset, joilla on oma, suomalainen pankkitili käytössään. Maksuhäiriömerkintää ei saisi löytyä, mutta maksukykyä sen sijaan tarvitaan. Kun asiakas on muutenkin suoriutunut raha-asioistaan ongelmitta, on Rahapuun lainatarjonta hänen ulottuvillaan.

Vippipalvelu Rahapuussa kasvaa 50, 100 ja 200 euron vippejä, joista voi poimia itselleen lompakontäytettä aina tarpeen vaatiessa. Uusi asiakas voi poimia aluksi joko 50 tai 100 euron summan ja toisella kerralla lompakkoaan pääsee lihottamaan halutessaan myös 200 euron setelillä. Laina-ajat ovat 14 vuorokauden pituiset.

Rahapuun lainojen hinnat syntyvät vuosikorosta, joka on 26 % kokoinen, kuluista ja itse rahasummasta. 50 euron vipin kokonaishinta on näin ollen 65 euroa, 100 euron pikavippi maksaa kulujen kera 125 euroa, ja 200 euron vippi kolahtaa tilille 250 euron hintaan.

On myös hyvä muistaa, että yhdestä Rahapuulle lähetetystä tekstiviestistä veloitetaan 1.90 euroa eli vippaamiselle tulee hintaa hakukustannusten osalta 3.80 euroa. Hakukustannukset maksetaan puhelinlaskun yhteydessä.

Rahapuun lainojen todelliset vuosikorot ovat EU-direktiivin kaavalla laskettuna 49 719 % – 411 031 %. Jos korot näyttävät huikean korkeilta, syy voi olla siinä, että todelliset vuosikorot ilmoitetaan yleensä KSL:n kaavan mukaisesti eli hieman eri tavalla laskettuina.

KSL:n kaavalla lasketut todelliset vuosikorot ovat 701 % – 980 %. Ne eivät ole kovinkaan suuret, varsinkin kun otetaan huomioon, että Rahapuulla on tarjolla pieniä lainasummia. Pienet lainasummat kerryttävät tavallisesti suurta vuosikorkoa.

Rahapuu-lainaa haetaan tekstiviestillä. Lainahakemus menee perille lähetti sen sitten mihin aikaan tahansa. Palvelu käsittelee sinne saapuneet vippihakemukset aukioloaikoinaan eli klo 7 – 23 päivittäin.

Asiakaspalvelu vastailee kysymyksiin sen sijaan arkipäivisin klo 9 – 16. Minuutin pituinen puhelu sinne maksaa 1.33 euroa ja paikallisverkkomaksun. Ilmaiseksi asiakaspalveluun voi ottaa yhteyttä sähköpostilla. Jos mielen päällä on jotakin kommentoitavaa, kommenttinsa voi lähettää myös kätevästi tekstiviestin muodossa.

Raha maksetaan tilille, kun asiakas on lähettänyt vahvistusviestin 24 tunnin sisällä lainapäätöksen saamisesta. Rahapuun pikavippi ilmestyy hetkessä Aktian, Nordean, Osuuspankin, Paikallisosuuspankkien ja Säästöpankin tileille, kun vippipalvelu on avoinna.

Mikäli käytössä on Sampo Pankin tili, raha löytää sinne tiensä 15 minuutin viiveen jälkeen klo 7.00 – 19.30 aina arkipäivinä. Vippi ilmestyy tilille 1 -2 pankkipäivän päästä, jos kyseessä on jonkin muun pankin tili.

Lainastaan voi siis nauttia eräpäivään saakka. Jos rahat on maksettu jonain muuna päivänä kuin pankkipäivänä, eräpäivän laskeminen aloitetaan seuraavasta pankkipäivästä lukien. Laskun voi tilata vaikkapa yhdellä 1.90 euron hintaisella tekstiviestillä.

Rahapuu on kätevä ja edullinen palvelu pieneen rahantarpeeseen.

Aiheeseen liittyviä artikkeleja

  • Bonuslaina Bonuslaina on Wired-Bit Oy:n ylläpitämä, äkillisessä rahantarpeessa oleville henkilöille pikavippejä tarjoava palvelu. Bonuslainan lainaehtojen mukaan lainaa voidaan myöntää kaikille 18 […]
  • OnnilainaOnnilaina Onnilainan tarjonta käsittää 50, 100, 200, 300, 400 ja 500 euron vippisummat. Tarjontaa löytyy siis mukavasti. Lainan takaisinmaksuajan pituus riippuu asiakkaan valitsemasta rahasummasta. […]
  • FastCash FastCash.fi: n pikalainat ovat 100, 150, 200, 250, 300, 400, 500 ja 600 euroa. Tarjonta ei siis ole aivan pienimmästä päästä. Kaikille muille lainoille FastCash.fi myöntää 30 päivän […]
  • Pikavippi.fiPikavippi.fi Pikavippi.fi on reilu ja luotettava lainaaja, jonka puoleen on helppo kääntyä, koska jo yli 200 000 suomalaista on tehnyt niin. Pikavippi.fi:n laadun takaa suomalainen rahoitusyritys […]
  • SMS-Vip Sms-vip.fi on pikalainapalvelu niille, jotka tarvitsevat nopeasti muutamaa ylimääräistä seteliä lompakkoonsa. Mukavankokoinen vippitarjonta ulottuu 20 eurosta 300 euroon. Sms-vipit tarjoaa […]
  • Otalaina Otalaina on Foc Capital Oy:n pikalainapalvelu, jonka nopeat pikavipit ulottuvat 100 eurosta aina 300 euroon saakka. Pikalainapalvelun mukavankokoiset vipit ovat 50, 100, 150, 200, 250 ja […]
  • Easylaina Easylaina on pikavippipalvelu, joka on luotu 50 – 300 euron lainarahasta haaveilevia varten. Palvelu on RTF Finance Oy:n omistuksessa. Kun henkilö siis on ehtinyt vähintään 19 vuoden […]
  • Fiksulaina Fiksulainan tuotteet ovat 50, 100, 200, 300, 400 ja 500 euron kokoiset pikavipit. Pikavipin saa käyttöönsä 14 vuorokauden ajaksi. Fiksulainasta pääsevät nauttimaan 21 vuoden ikään ehtineet […]
  • Luottovippi Luottovippi on Creditmarket Oy:n tarjoama pikavippipalvelu, joka lupaa 50 – 300 euron laina-apua rahanpuutteeseen joutuneille. Luottovipin tarjonta käsittää tarkemmin ottaen 50, 100, 150, […]
  • Lainax Rahoitusyhtiö PeTitTrade Oy:n omistama Lainax on 50 – 300 euron pikavippejä myöntävä vippipalvelu, jolle tärkeitä arvoja ovat lainaamisen mukavuus ja asiakastyytyväisyys- sekä […]