ACT Rahoitus Oy:n pikalainapalvelu Salamavipiltä asiakas voi saada lainaa vaikkapa odottamattoman suurten laskujen maksamista tai kauan kaivatun lomamatkan rahoittamista varten. Ja mikä parasta, rahantarpeen syytä ei tarvitse ilmoittaa. Ehdot Salamavipin myöntämiselle ovat Suomen kansalaisuus, kiitettävässä kunnossa olevat luottotiedot, vähintään 18 vuoden ikä ja oma, julkinen puhelinliittymä. Kun liittymä on DNA:n, Elisan, GSM-Suomen, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran tai Telefinlandin liittymä, sitä voi käyttää Salamavipin palvelussa. Prepaid-liittymällä ei voi kuitenkaan hakea lainaa. Pienin Salamavippi on 25 euroa ja suurin 600 euroa. Uudellekin asiakkaalle annetaan ensimmäiseksi vipiksi jopa 100 euroa. Lainavaihtoehtoja on yhteensä 15 kappaletta, ja etenkin pikkusummissa vaihtoehdot ovat tiheässä. 25 – 200 euron pikalainojen takaisinmaksuaika on 14 päivää, ja 250 – 600 euron vipit asiakas saa käyttöönsä 28 päivän ajaksi. Todellinen vuosikorko on 217 – 1356 %. Yleensä ottaen korot laskevat sitä mukaa, kun lainasummat kasvavat. Lainataulukkoa katsellessa voi kuitenkin huomata, että 100 – 200 euron välillä vuosikorko ei laske ollenkaan ja sama tilanne on myös 250 – 400 euron kohdalla. Salamavipit maksavat vippisumman ja lainakulujen verran. Kuten todelliset vuosikorotkin jo kertovat, Salamavipiltä saa lainaa inhimilliseen hintaan. Lainakulut ovat pienimmillään 13 euroa ja suurimmillaan 100 euroa. 50 euron kulut ovat 16 euroa, satasen vipin kulut 20 euroa ja 200 euron pikalaina saa ylleen 40 euroa kuluja. 28 vuorokauden lainojen hinnat ovat sitä luokkaa, että 400 euron pikalainasta nautittuaan asiakas maksaa 80 euroa kuluja ja 600 euron summaa käyteltyään hän maksaa 100 euron kustannukset. Salamavippi on vippihakemuksia vuorokauden ympäri vastaanottava palvelu. Lainapäätöksiä se pystyy myös antamaan salamannopeasti. Hakemus menee perille, kun sen lähettää ensimmäistä lainaa hakiessaan Internetissä ja seuraavilla kerroilla tekstiviestillä. Tekstiviestillä lainaa voi mukavasti hakea mistä käsin vain, ja verkkopankkitunnuksiakaan ei tarvita, vaan riittää, kun asiakas muistaa hänelle annetun salaisen koodin. Tekstiviestihakuun vaaditut kaksi tekstiviestiä maksavat yhteensä 10 euroa, ja kulut maksetaan tuttuun tapaan puhelinlaskun mukana. Lainaaminen pohjautuu lainaehtojen noudattamiseen. Asiakasta pyydetäänkin lukemaan lainaehdot läpi ennen lainapäätöksen hyväksymistä. Hän saa lainaamansa Salamavipin käyttöönsä klo 7 – 23 välisenä aikana. Salamavippi on nopea vippipalvelu rahojen toimittamisen suhteen, kun kyseessä on joko Nordean, Osuuspankin, POP:n, Sampo Pankin tai Säästöpankin pankkitili. Salamavippi pystyy toimittamaan rahat kyseisille tileille 10 minuutin sisällä. Salamavipin asiakkaille lähetetään automaattisesti sähköiset laskut heidän sähköpostiosoitteisiinsa. Näin ollen maksaminen on huomaamatonta ja helppoa, mikäli asiakas siis maksaa laskunsa verkkopankissa. Maksaminen on kätevää, koska laskun tiedot voi saada myös tekstiviestin muodossa. Tällöin maksutiedot tilataan siis tekstiviestillä. Laskun saa myös kotiosoitteeseen, kun pyytää sitä erikseen sähköpostin välityksellä. Muistutuslaskut löytyvät kuitenkin aina postilaatikosta, mikäli maksu sattuu myöhästymään. Salamavipin kätevästä palvelusta löytyy paljon erilaisia lainoja, joiden ikäraja on vain 18 vuotta.

Aiheeseen liittyviä artikkeleja

  • Mies otti pikavippejä vaimonsa nimiinMies otti pikavippejä vaimonsa nimiin Velkakierteeseen joutunut mies otti pikavippejä ensin omiinsa, ja sittemmin myös vaimonsa nimiin, ja sai lopulta tuomion yli viidestäkymmenestä eri petoksesta. Kaikkiaan mies otti velkoja […]
  • Ainalaina 1Ainalaina Ainalainan rahatarjonta ulottuu 100 eurosta aina niinkin suureen kuin 1000 euron pikalainaan saakka. Vippisummat ovat pyöreitä satalukuja. Rahatarjonta on porrastettu lainauskertojen […]
  • Reissuvippi 2Reissuvippi Reissuvipiltä löytyy lainoja kaikenlaisiin yllättäviin tarpeisiin etenkin silloin, kun rahaa tarvitaan nopeasti. Reissuvippi aloitti toimintansa noin kuukausi sitten, ja se on Lainasto.fi […]
  • Pikavippejä käytetään juhlimiseen ja ruokaanPikavippejä käytetään juhlimiseen ja ruokaan Sosiaalisessa mediassa esiintyy erilaisia galluppeja, jossa pikavippejä ottaneet käyttäjät vertailevat kokemuksiaan ja pikavippien käyttötarkoituksia.
  • FastCash 3FastCash FastCash.fi: n pikalainat ovat 100, 150, 200, 250, 300, 400, 500 ja 600 euroa. Tarjonta ei siis ole aivan pienimmästä päästä. Kaikille muille lainoille FastCash.fi myöntää 30 päivän […]
  • Pikavippien aggressiivisen markkinoinnin epäillään lisäävän velkaantumistaPikavippien aggressiivisen markkinoinnin epäillään lisäävän velkaantumista Tutkimuksen mukaan 43% velkaneuvojista arvioi, että korkeintaan neljäsosa heidän asiakkaistaan on velkaantunut nimenomaan pikavippien vuoksi.
  • Massia 4Massia Massia.fi tarjoaa helposti muistettavan, 70 ja 140 euron vippisummat käsittävän lainatarjonnan. 70 euron vippi toimii kokeilusummana uusille asiakkaille, ja 140 euroa tulee tarjolle, kun […]
  • 24pikavippi 524pikavippi 24pikavippi on pikalainaa toimittava vippipalvelu, joka lupaa antaa helppoa lainarahaa elämän odottamattomiin käänteisiin. Palvelun omistaa Avainlippu – merkillä palkittu Suomi Rahoitus […]
  • iltavippi 6Iltavippi Iltavippi tarjoaa apua asiakkaidensa rahahuoliin 50, 100, 150, 200, 250 ja 300 euron pikavippien muodossa. Vippipalvelu paikkaa siis mukavasti pientä lainantarvetta. Lainaa saadakseen […]
  • Positiivisen luottorekisterin mahdollisuus selvityksen allaPositiivisen luottorekisterin mahdollisuus selvityksen alla Oikeusministeriössä on lähdetty selvittämään mahdollisuuksia perustaa positiivinen luottorekisteri. Positiivinen luottorekisteri on jo ennestään käytössä useissa Euroopan maissa.