Vanhat palvelut

Suomivippi

Suomivippi 1

Suomivippi on jo vuodesta 2005 pikavippejä jakanut, nimensä mukaisesti täysin kotimainen pikalainapalvelu. Suomivipiltä lainan hakemista suunnittelevaa voi helpottaa tieto siitä, että palvelu on onnistunut nappaamaan itselleen Avainlippumerkin ja että se kuuluu myös Suomen Yrittäjiin. Suomivipin takana vaikuttaa yritys nimeltä NDN-Yhtiö Oy. Asiakas saa Suomivipin, jos hän asuu vakituisesti Suomessa ja on Suomen kansalainen, jolla on vieläpä luottokelpoisuuskin tallella. Oikeustoimikelpoisuus vaaditaan myös. Ikäraja Suomivipin palvelussa on 18 vuotta. Suomivipin saa pikaisesti Aktian, Handelsbankenin, Nordean, Osuuspankin, Sampon, S-pankin tai Säästöpankin pankkitilille. Suomivipillä on tarjolla muutakin kuin vain pikkusummia. Vipit ulottuvat 50 eurosta aina 1000 euroon saakka. 50 – 500 euron vippien takaisinmaksuaika on 30 päivää ja 600 – 1000 euron lainojen takaisinmaksuaika tasan 60 päivää. Lainataulukoista asiakas näkee helposti, mitä summia hänen on mahdollista lainata. Vanhana asiakkaana 18-vuotias voi hakea 200 euron lainaa, 20-vuotias jopa 400 euron lainaa ja 25 vuotta täyttänyt mitä tahansa lainaa. Uusien asiakkaiden lainojen ikärajat ovat hieman tiukemmat, ja heidän lainaskaalansa ulottuu parhaimmillaan 400 euroon. 600 – 1000 euron lainojen todellinen vuosikorko on KSL:n kaavalla laskettuna mukavan pieni. Se on siis 170 %. Korkeimmillaan todellinen vuosikorko huitelee 462 % tasolla, mutta sekin on hyvin maltillinen korkoprosentti. Suomivippi on siis miellyttävä lainapalvelu hintatasonsa puolesta. Satasen hinta on 30 päivän laina-ajalla vain 125 euroa. 300 euron lainastakaan asiakkaan ei tarvitse maksaa kuin 375 euroa ja 500 euron vipistä 625 euroa. 1000 euron laina asettuu lompakkoon 1280 euron hintaan, ja takaisinmaksu on jaettu kahteen kuukausierään kuten kaikissa muissakin 60 päivän lainoissa. Hintoihin on sisällytetty 28.0 % vuosikorko sekä vipin toimittamisesta perittävät kulut. NetPosti on kätevä vaihtoehto asiakkaalle, joka ei välitä paperisista laskuista. Sinne asiakas saa laskunsa sähköisessä muodossa klikattuaan laskutusfirma Resolvium Group Oy:n omalle laskuttajalistalleen. Tutut ja turvalliset verkkopankkitunnukset siivittävät asiakkaan sisälle palveluun. Palvelua on mukava käyttää, koska sieltä voi tilata itselleen sähköisen laskun lisäksi myös kirjeversion. Lainahakemus on Suomivipillä poikkeuksellisesti ihan ilmainen, ja sillä voivat hakea lainaa myös uudet asiakkaat. Nettihakemuksen bongaa heti Suomivipin etusivulta siitä kohdasta, jossa komeilevat Aktian, Handelsbankenin, Nordean, Osuuspankin, Sampon ja S-Pankin logot tunnistautumista varten. Tekstiviestilläkin vippejä voi tosin hakea. Viestejä lähetetään kaksi kappaletta, ja yhden viestin hinta on 2 euroa. Hakemuksen voi lähettää vaikkapa juuri silloin, kun rahantarve on kovimmillaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että lainapäätöksen saavuttua laina tulee vahvistaa 6 tunnin kuluessa, jotta Suomivippi kolahtaisi tilille. Suomivippi on mahdollista saada tilille jokaisena viikonpäivänä. Maanantaista lauantaihin vippejä jaellaan klo 8 – 20 ja sunnuntaisin vipit lähetetään matkaan klo 12 – 18 välisenä aikana. Suomivippi on edullinen pikalainapalvelu, jossa lainan hakemiseen ei tarvitse käyttää yhtään rahaa.

  Nettivippi

Lisää luettavaa

Ege

admin

Taskuraha

admin

Vippiluotto

admin

Iskuvippi

admin

Bonuslaina

admin

Vippi.fi

admin

Leave a Comment