Televippi on kännykän avulla toimiva kätevä pikavippipalvelu, joka auttaa rahantarpeessa olevaa 20 – 480 euron lainasummilla. Sen omistaa Amex Rahoitus Oy, joka tunnetaan myös esimerkiksi Lainavarasta ja MoneyOnlinesta sekä monista muista omistamistaan pikavippipalveluista. Televipiltä löytyy rahoitus ihan kaikille täysi-ikäisyyden saavuttaneille suomalaisille, joilla luottotiedot ovat kunnossa. Televipin voi saada omalle, suomalaiselle pankkitililleen. Televipillä odottavat ottajaansa 20, 50, 80, 160, 240, 360 ja 480 euron pikavipit. Uutta asiakasta odottelevat sen sijaan 20 ja 50 euron summat. Vipit palautetaan kuluineen takaisin perinteisen 14 päivän laina-ajan kuluessa. Lainan hinta muodostuu yksinkertaisesti siis lainatusta vipistä ja sen käsittelykuluista. Käsittelykulut on määritelty jokaiselle vipille erikseen, ja ne on lueteltu lainaehdoissa. Toisin kuin voisi luulla, suurimman lainan kulut eivät ole kaikista kalleimmat Televipin valikoimissa. Kulujensa puolesta kalleimmaksi vipiksi osoittautuu 160 euron laina, jonka kulut ovat 59 euroa. Sitä suuremmat pikalainat irtoavat 35, 37 ja 39 euron kuluilla. Pienempien vippisummien kulut ovat sen sijaan 12, 24 ja 34 euroa. Suurimman lainan todellinen vuosikorko on vain 266 %. Se kohoaa siitä korkeammalle ulottuen 240 euron kohdalla jo 489 prosenttiin. 160 euron lainan kohdalla se on hypännyt reippaasti ylöspäin eli 1124 prosenttiin, ja pienimmälle vippisummalle kertyy korkoa jo 2868 %. Lainojen kustannuksia ja vuosikorkoja kannattaa siis vertailla, jotta löytäisi omalle lompakolleen optimaalisimman rahasumman. Televipin saa siis itselleen tekstiviestihakemuksen lähetettyään. Vipin hinnan päälle tulevat siis vielä lainahakemukseen uppoavat 10 euroa. Hakemuskulut maksetaan tosin eri reittiä eli puhelinlaskussa. Tekstiviestihakemus perustuu pikavippipalveluille perinteiseen tapaan kahteen vaiheeseen. Aluksi lähetetään lainahakemus, joka on hyvin lyhyt ja ytimekäs sisältäen lähinnä vain asiakkaan oman koodin ja halutun summan suuruuden. Viestin lähetettyään asiakas saa Televipiltä heti lainapäätöksen. Jos se myönteinen, asiakas lähettää vahvistusviestin merkiksi siitä, että haluaa solmia lainasopimuksen ja rahat voidaan toimittaa tilille. Lainasopimus perustuu lainaehtoihin, jotka löytyvät Televipin nettisivuilta. Siellä kerrotaan sekä asiakkaan että Televipin oikeuksista ja velvollisuuksista, ja asiakkaan oletetaan siis lukevan ne läpi ennen lainan vahvistamista. Palvelun käyttäminen ja sen turvallisuus perustuvat salaisen PIN- koodin käyttämiseen. Koodin saa tunnistautuessaan sähköisesti Televipin nettisivuilla joko Aktian, Osuuspankin, Nordean, Pop:n, Sampo Pankin tai Säästöpankin verkkopankkitunnuksilla. Koodia kannattaa säilyttää yhtä huolellisesti kuin verkkopankkitunnuksia, koska koodi toimii asiakkaan henkilöllisyyden takeena tunnusten asemesta. Jos koodi pääsee hukkumaan, ei ole kuitenkaan syytä huoleen, koska Televipin sivuilla on kätevä lomake juuri sellaisia tilanteita varten. Sen avulla koodinsa hukannut asiakas saa uuden koodin syöttämällä kenttiin henkilötunnuksensa, puhelinnumeronsa ja tilinumeronsa. Rahoja maksetaan klo 7 – 23 ja rahojen jakaminen tapahtuu päivittäin. Jotta asiakas saisi rahansa hyvin nopeasti, hänellä on hyvä olla joko Nordean, Säästöpankin tai Osuuspankin tili. Myös Sampo Pankin käyttäjät saavat rahansa melko nopeasti eli välittömästi klo 7.30 – 19.30 välisenä aikana. Televipin lainatarjonta mukautuu varsin monen asiakkaan tarpeisiin, ja todelliset vuosikorotkin ovat parhaimmillaan mukavan alhaiset.