Vippiuutiset

Velkajärjestelyt lievässä kasvussa

478790 loan application 1

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemukset ovat Tilastokeskuksen mukaan lievässä kasvussa. Tänä vuonna tammi-syyskuussa velkajärjestelyhakemuksia on jätetty jo 2743 kappaletta. Tänä vuonna kolmanteen vuosineljännekseen mennessä velkajärjestelyhakemuksia jätettiin käräjäoikeuteen 4,1 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Kappalemääräisesti hakemuksia jätettiin 107 enemmän. Velkajärjestelyhakemukset ovat olleet tasaisessa kasvussa vuoden 2008 jälkeen, jolloin hakemuksia jätettiin tammi-syyskuun aikana vain 2068 kappaletta. Tämän kymmenen vuoden sisään kuitenkin hakemusmäärän huippu on saavuttamatta, sillä vuonna 2004 samana ajankohtana velkajärjestelyhakemuksia oli jätetty käräjäoikeuteen huimat 3247 kappaletta. Maakunnittain kuutta maakuntaa lukuun ottamatta velkajärjestelyhakemusten määrät olivat kasvaneet. Eniten hakemuksia jätettiin Uudellamaalla, vaikka viime vuodesta vähennystä tapahtuikin. Uudellamaalla jätettiin tänä vuonna yhteensä 635 hakemusta, kun viime vuonna hakemuksia jätettiin samaan aikaan mennessä 672 kappaletta. Toisiksi eniten tänä vuonna hakemuksia on jätetty Pirkanmaalla, 317 kappaletta. Pirkanmaalla kasvua on viime vuodesta tapahtunut 43 hakemuksen verran. Kolmanneksi eniten velkajärjestelyhakemuksia jätettiin käräjäoikeuteen Pohjois-Pohjanmaalla, jossa hakemuksia jätettiin 289 kappaletta. Etelä-Savossa velkajärjestelyhakemukset sen sijaan laskivat eniten, jopa 41 hakemuksella viime vuodesta ja tänä vuonna hakemuksia jätettiin ainoastaan 26 kappaletta. Velkajärjestelyhakemuksia voi tehdä myös yhdessä aviopuolison, yhteisvastuullisen kanssavelallisen tai takaajan kanssa. Tänä vuonna tammikuusta syyskuuhun velkajärjestelyhakemuksista 9,3 prosenttia oli avioparien tekemiä. Kanssavelallisten kanssa hakemuksia tehtiin 24 kappaletta, eli 0,9 prosenttia kaikista hakemuksista. Loput hakemukset olivat yksittäisten henkilöiden jättämiä. Sukupuolijakauma hakemuksissa oli melko tasainen. Miehet jättivät vähän reilut puolet hakemuksista, 50,3 prosenttia yhteensä 1379 kappaletta. Naisten jättämiä hakemuksia oli siis 49,7 prosenttia, eli 1364 kappaletta. Lisätietoa löydät Tilastokeskuksen sivuilta.

  Nuorille suunnatussa talousvalistuksessa ei kerrota riittävästi pikavipeistä

Lisää luettavaa

TalSa: Moni pikavippifirma on luopunut leikistä

admin

HS: Suuri osa pikavippiyrityksistä lopettanut

admin

Sampsa Katajan lahjontayrityksestä tutkintapyyntö

admin

Pikavippejä käytetään lääkärikulujen kattamiseen ja kodinkoneiden korjaamiseen

admin

Fiksulaina Oy:n puheenjohtajana liikemies Seinäjoelta

admin

Pienten velkojen perintäkulut laskevat

admin

Leave a Comment