Vippiuutiset

Vippikielto veisi eniten työpaikkoja Turusta

920958 life is hard 1 1

Oikeusministeriön asettaman pikaluottotyöryhmän suunnittelema korkokatto alle 2000 euron suuruisille kulutusluotoille olisi niin kohtuuton, että se tekisi pikavippien tarjoamisesta kannattamatonta liiketoimintaa. Suomen Pienlainayhdistyksen arvion mukaan pikalaina-alan työllisyysvaikutus Suomessa on ainakin 700 työvuotta, ja näistä ainakin puolet kohdistuvat Turkuun. Suomen Pienlainayhdistys muodostuu 13 eri pikalainayrityksestä, jotka edustavat noin 76 prosenttia koko Suomen pikalaina-alan liikevaihdosta. Korkokaton toteutuminen tarkoittaisi käytännössä täyskieltoa koko pikalainatoiminnalle. Työpaikkojen menetys tulisi näkymään voimakkaimmin Turussa, koska Turussa sijaitsee useita isoja pikalaina-alan toimijoita sekä palvelutuottajia. Pikaluottotyöryhmän lakialoitteet menevät eduskunnan käsiteltäväksi syksyn aikana. Eduskunta tulee ottamaan kantaa niin itse pienlainojen kuluihin, kuten myös perintätoimistojen perintäkulujen alentamiseen. Suomen Pienlainayhdistyksen toiminnanjohtaja Kari Kuusisto on sanonut, ettei pikalainojen kieltäminen tule poistamaan suomalaisten ylivelkaantumista, sillä vain noin puoli prosenttia suomalaisten ottamista kulutusluotoista on pikavippejä. Oikeusministeriössä ja eduskunnassa tulisikin miettiä sellaisia vaihtoehtoja velkaongelmien vähentämiseksi, jotka oikeasti toimisivat kuitenkaan viemättä keneltäkään työpaikkaa alta. Suomen Pienlainayhdistys onkin esittänyt monia hyviä ratkaisuja ylivelkaantumisten vähentämiseksi, kuten positiivista luottorekisteriä. Pienlainayhdistys on myös ehdottanut, että pikalainoille asetettaisiin euromääräiset kulukatot korkokaton sijaan. Lainsäädännön kiristämisen sijaan Pienlainayhdistys on ehdottanut alalle itsesäätelyä, joka velvoittaisi kaikkia vippien tarjoajia. Lähde: Suomen Pienlainayhdistyksen tiedote

  Nyt myös Raumalla pohditaan vippimainosten kieltämistä

Lisää luettavaa

Velkaloukussa olevien ihmisten määrä kasvanut runsaasti

admin

Ylioppilaskunnilta edullista vippiä

admin

Onko pikavippi kallista lainaa?

admin

Yhteisvastuukeräyksestä apua ylivelkaantumisesta aiheutuviin ongelmiin

admin

Pörssisähkön hinta heiluu, mutta tarjoaa myös säästömahdollisuuksia

admin

Milloin maksun viivästyminen aiheuttaa luottotietomerkinnän?

admin

Leave a Comment