Vippikulma on helppo keino päästä yli satunnaisista taloudellisista ahdingoista. Vippikulman omistaa Top Finance, joka Vippikulman lisäksi huolehtii esimerkiksi Vippikeskuksesta sekä monista muista pikalainapalveluista. Rahaa tarjotaan henkilöille, jotka ovat suoriutuneet raha-asioistaan kiitettävällä tavalla ja säilyttäneet luottotietonsa mallikelpoisina. Vipin saamiseen vaaditaan myös Suomen kansalaisuus, Suomessa sijaitseva osoite ja asuinpaikka. Ikäraja on 18 vuotta. Julkista kännykkäliittymää asiakas tarvitsee myös, jotta hänet voitaisiin tunnistaa lainanhaun yhteydessä. Jos on hakemassa lainaa uudestaan, on hyvä tarkistaa, että edelliset Vippikulman tai Top Financen muiden vippipalvelujen lainat on maksettu alta pois. Vippikulmalla asiakasta odottavat kulman takana sekä 50 – 300 euron pikavipit että 400 – 500 euron isot pikavipit. Pienemmät vipit on tarkoitettu 14 vuorokauden käyttöön ja isommat summat 30 vuorokauden käyttöön. Asiakas voi siis piristää talouttaan 50, 100, 150, 200, 300, 400 ja 500 euron pikavipeillä. Vippikulma tarjoaa lainojaan aina 500 euroon saakka, kunhan asiakas on ensin lainannut 50 euron pikavipin ja palauttanut sen eräpäivään mennessä kulujen kera takaisin. Todelliset vuosikorot ovat 313.41 – 1188.86 %. Vippikulman vippeihin lisätään lainakulut, jotka asiakas maksaa takaisin lainaamansa summan lisäksi. Kun päälle vielä lisätään puhelinlaskussa maksettavat lainanhaun kustannukset, on lainaamisen kaikki kustannukset otettu huomioon. Lainakulut ovat vain 19 euroa, jos asiakas valitsee 50 euron vipin. Kulut nousevat 125 euroon, mikäli asiakas päättääkin ottaa 500 euron summan. Satasen kokonaishinta on 125 euroa, ja 150 euron vippi tulee käytännössä 10 euroa kalliimmaksi, koska se maksaa 185 euroa. 200 euron laina tekee kuluineen hintaa 245 euroa, 300 irtoaa Vippikulmalta 375 euron hintaan ja 400 euron vippi helposti muistettavaan 500 euron hintaan. Lainat voi aina maksaa pois etuajassa ilman, että siitä koituu mitään ylimääräisiä kuluja. Tämä on KSL:n antama ohjeistus asiakkaan oikeuksien suojelemiseksi. Lainan hinta ei kuitenkaan myöskään pienene, eli summa pysyy aina sen kokoisena kuin miltä se lainataulukossa näyttää. Pikavipistä haaveileva henkilö, joka ei ole aiemmin käyttänyt Vippikulmaa, voi aloittaa lainanhakunsa tunnistautumalla verkkopankkitunnuksin Vippikulman nettisivuilla. Verkkopankkitunnuksiksi käyvät Aktian, Nordean, Osuuspankin, Paikallisosuuspankin, Sampon ja Säästöpankin tunnukset. Lopuksi hän vahvistaa hakemuksensa tekstiviestillä 10 tunnin kuluttua lainapäätöksen saapumisesta. Etusivulta löytyvät ohjeet myös nopeampaan hakukeinoon, joka on mahdollinen vanhoille eli jo tunnistautumisensa tehneille asiakkaille. Lainaa saa pikaisesti, kun lähettää 2 tekstiviestiä Vippikulmalle. Jälkimmäinen viesti tulee lähettää tuttuun tapaan 10 tunnin kuluessa päätöksestä. Vanhat asiakkaat voivat myös hakea lainaa nettihakemuksella, johon pääsee kirjautumaan omalla koodillaan ja puhelinnumerollaan. Vippikulma tarjoaa raharatkaisujaan joka päivä klo 8 – 22. Se ottaa mielellään palautetta vastaan, ja palautteen voi kirjoittaa sille erikseen varattuun lomakkeeseen tai sähköpostiviestiin. Vippikulma on useiden satojen eurojen vippipalvelu, jossa vipistään ei joudu maksamaan ylihintaa ja jossa on vain 18 vuoden ikäraja.

Aiheeseen liittyviä artikkeleja

  • HS: Pikavippien hintasääntely olisi poikkeuksellinen ratkaisu SuomessaHS: Pikavippien hintasääntely olisi poikkeuksellinen ratkaisu Suomessa Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan pikavippien hintasääntely, eli hintakatto olisi poikkeuksellinen ratkaisu Suomessa.
  • Viestilaina 1Viestilaina Viestilaina on Suomen pienlainayhdistyksen perustajayritys Suomen Viestilaina Oy:n omistama pikalainapalvelu. Viestilaina tarjoaa pikaista rahoitusta, oli lainantarve sitten 50, 100, 200, […]
  • känny 2Poliisi: Uudenlaista viestihuijausta yritetty toistasataa kertaa Pikavippiyrityksen nimissä esiintyneet rikolliset ovat yrittäneet saada uhrinsa maksamaan rahaa omille tileilleen. Tällä kertaa huijaus on ollut erityisen ovela.
  • Vippisaitti 3Vippisaitti Vippisaitin lainoilla rahatilanne piristyy kummasti. 14 vuorokaudeksi Vippisaitti lainaa 50, 100, 150, 200, 250 ja 300 euron pikavippejä. 30 vuorokauden ajaksi se antaa 400, 500, 600, 700, […]
  • Alina 4Alina Rahoitus Alina Rahoitus on pikalainayritys, joka auttaa rahantarpeessa olevia ihmisiä 50-300 euron pikavippien muodossa. Kuten pikalainapalvelut yleensäkin, sopii Alina Rahoitus hyvin yllättäviin […]
  • Getcapital 5Get Capital Get Capitalin lainavalikoimasta löytyy rahoitus monen unelman toteuttamiseen. Hae joustava 2000 euron laina käyttöösi, jotta voit nostaa vippiä tilillesi kun lainan tarve iskee. Ei […]
  • Nuorten velat usein pikavippejä tai postimyyntiostoksiaNuorten velat usein pikavippejä tai postimyyntiostoksia Alle 25-vuotiaiden nuorten velkasummat ovat tavallisesti melko pieniä, enintään muutamia tuhansia euroja, mutta nuorten pienistä tuloista niitäkin on vaikea saada maksettua.
  • Pikavippibisnes kasvussaPikavippibisnes kasvussa Pikavippibisnes on kovassa nousussa. Alkuvuonna 2011 pikavippejä myytiin enemmän kuin koskaan nousevasta taloustilanteesta huolimatta.
  • Kaveriluotto 6Kaveriluotto JN Finance Oy:n pystyttämä Kaveriluotto on 50 – 500 euron pikavippejä 2 – 4 viikon ajaksi lainaava vippipalvelu. Edellytykset Kaveriluoton saamiselle ovat täysi-ikäisyys, vakituinen […]
  • apulaina 7Apulaina Apulaina on pieneen ja keskikokoiseen rahantarpeeseen soveltuva, lukuisan eri takaisinmaksuvalikoiman tarjoava helppokäyttöinen pikavippipalvelu. Apulaina haluaa tehdä lainan hakemisen […]