Vippiuutiset

Yhteisvastuukeräyksellä rahoitetaan pienluottoja

Yhteisvastuukeräyksellä rahoitetaan pienluottoja

Vuoden 2012 Yhteisvastuukeräyksen varat käytetään pienlainahankkeen kustantamiseen. Hankkeessa pyritään ehkäisemään ylivelkaantumista myöntämällä taloudellisessa ahdingossa oleville ihmisille pienlainoja perinteisiä pikavippejä pienemmillä koroilla. Hankkeen takana on velkaantuneita ja taloudellisessa kriisitilanteessa olevia auttava Takuu-Säätiö. Säätiön vippejä mainostetaan matalakorkoisena ja inhimillisenä pikalainana. Vipin lisäksi taloudellisessa ahdingossa olevat saavat neuvoja taloudenhallintaan. Tavallisten vippien tapaan Takuu-Säätiön myöntämät pienlainat on tarkoitettu yllättäviin ja välttämättömiin, kertalouontoisiin menoihin joita ei pysty rahoittamaan ilman vippilainaa. Tavallisten pikavippien tapaan lainan hakijan maksukyky tarkistetaan, mutta toisin kuin muissa pikavipeissä, Takuu-Säätiön lainaa voidaan myöntää myös luottotietonsa menettäneille. Pienlainoja aletaan myöntämään vuoden 2013 alussa, ensin vain muutamalla paikkakunnalla. Lisäksi varoja käytetään pienluottojen tarjoamiseen Ugandassa. Yhteisvastuukeräys käynnistyy 5.2.2012.

  Vertaislainassa naapurisi voi olla lainanantaja

Lisää luettavaa

Everyday tarjoaa BB asukkaille Paluu Arkeen -rahaa

admin

Iäkkäät säästävät

admin

US: Nainen huijasi pikalainayrityksiä varastetuilla verkkopankkitunnuksilla

admin

Ylioppilaskunnilta edullista vippiä

admin

Ok Money arpoo 1000 euroa yhteystietonsa päivittäneiden kesken

admin

Pikavippien käyttökohteet

admin

Leave a Comment