Yhteisvastuukeräys sai kerättyä tänä vuonna jopa reilut 4,1 miljoonaa euroa. Yhteisvastuukeräyksen tuotto käytetään kotimaassa ylivelkaantumisen ehkäisemiseksi sekä kerätyillä varoilla tuetaan pienrahoitustoimintaa Ugandassa. Yhteisvastuukeräyksen varat luovutettiin 15.11 keräyksen suojelusta vastaavalle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Koko 4 103 080 euron potista menee 60 prosenttia Kirkon ulkomaanavun kehitysyhteistyölle ja katastrofiavulle. Takuu-Säätiölle luovutetaan summasta 20 prosenttia sekä loput 20 prosenttia jäävät kotimaahan käytettäväksi kirkon diakoniarahastoon. Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen pitää keräyksen avustuskohdetta Suomessa erittäin ajankohtaisen. Tilastokeskuksen tietojen mukaan kotitalouksine lainanotto lähes kaksinkertaistui vuoden toisella neljänneksellä verrattuna ensimmäiseen. Myös velkaantumisaste on koko ajan kasvussa. Pajunen kertoo, että Yhteisvastuu tarttuu ajankohtaisiin keräyskohteisiin, sillä yhteisvastuun päätehtävänä on nostaa esiin yhteiskunnassa vellovat epäkohdat ja niistä aiheutuvat ongelmat. Pajusen mukaan Yhteisvastuun seuraava keräyskohde ei tule niin ikään olemaan helppo. Takuu-Säätiön on tarkoitus käynnistää Yhteisvastuun lahjoittamilla varoilla uudenlainen pienluottohanke, jolla voidaan auttaa taloudellisessa ahdingossa olevia. Takuu-Säätiön hankkeen tarkoituksena on myöntää pieniä matalakorkoisia luottoja taloudellisessa vaikeuksissa oleville, sekä opastaa lainanhakijoita oman talouden hallinnassa sekä neuvoa miten pienilläkin tuloilla voi tulla toimeen. Yhteisvastuu tulee Ugandassa tukemaan kyläyhteisöjen säästö- ja lainaryhmiä tarjoamalla opetusta taloudenhallinnasta sekä itsenäisen toimeen tulon hankkimisesta. Lisäksi heille tarjotaan koulutusta yrittäjyys- ammatti- ja kansalaistaidoissa. Tarvittaessa Yhteisvastuun rahoittama hankea tarjoaa myös henkistä tukea sekä apua traumaattisen menneisyyden käsittelyyn ja selviämiseen. Yhteisvastuu on evankeli-luterilaisen kirkon järjestämä vuosittainen suurkeräys. Yhteisvastuun keräämistä tuotoista lahjoitetaan aina 60 prosenttia Kirkon Ulkomaanavulle, 20 prosenttia menee kirkon ja seurakuntien avustustyöhön sekä loput 20 prosenttia lahjoitetaan vuosittain valittavaan tärkeään avustuskohteeseen kotimaassamme. Vaikka keräys onkin kirkon järjestämä, niin auttamisen kohteen valintaan ei vaikuta kohteen uskonnollinen tai poliittinen vakaumus tai syntyperä, vaan yhteisvastuukeräyksessä halutaan painottaa yhteiskunnallisesti tärkeisiin asioihin.